lauantai, 24. joulukuu 2011

24.12

 

Noh, tähän on tultu. Viimeistä osaa viedään. Toivottavasti kaikilla on joululoma alkanut jo tähän mennessä ^^’’ Ja kuten viime osan kommenteissakin mietittiin, niin ei tämä osa tule olemaan pelkkää prologia ainakaan kaikkien kohdalta vaikka se viimeinen onkin…


Kuvia tuli yli 150, mutta ainakin kolmasosa niistä on lopussa vain sellaisena koosteena ilman suurempia tekstejä, että älkää pelätkö. Itse osa on normaalin pituinen lukuun ottamatta yhtä kohtausta… Juuri se, jossa jäi eniten auki ja jota oli hankalin käsitellä. Tunnistatte kyllä. Mutta kyllä olin lopuksi senkin kanssa ihan tyytyväinen ^^ Toivottavasti koko osa on hyvä teidänkin mielestä. Ja tarina. Oli se aika tunteellinen hetki kun nappasin vikan kuvan… Aloitin tämän tarinan suunnittelun kuitenkin jo keväällä. Ja nyt se saapuu päätökseensä, aika aikansa kutakin.


Mutta se niistä höpinöistä. Lukemisen iloa! Joulurauhaa.
 

 

******

24.12. perjantai 

snapshot_5b94b598_dbf90081.jpgsnapshot_5b94b598_1bfa4a43.jpgsnapshot_5b94b598_dbf8fdb3.jpgsnapshot_5b94b598_dbf90032.jpg

Heikistä oli mukava tulla syömään aamiaista kun se oli valmiiksi pöytään katettu ja kerrankin Tessa ja Arttu näyttivät tulevan toimeen. Juttelivat jotain eiliseen ruoanlaitto-operaatioon liittyen, Tessa oli erityisen nauravainen.

snapshot_5b94b598_3bf8fe06.jpg
”Huomenta!”


”Huomenta.”


Molemmat tervehtivät kuin kuuliaiset lapset. Heikki naurahti mielissään.

snapshot_5b94b598_7bf8fe93.jpg
”Huomenta vain.” Heikki antoi nopean suukon Tessan poskelle. Arttu hymyili toispuoleisesti, Heikki taisi olla hyvällä tuulella kun teki niin pitkästä aikaa. Ainakin kaikki työ oli nyt päättynyt Heikinkin kohdalla. ”Sinuthan Tessa ehdin vielä nähdä yöllä juuri kun olin tullut. Mutta Arttu oli uupunut päivän jälkeen ja mennyt jo nukkumaan. Tuntuuhan sinusta nyt levänneeltä?” Heikki suuntasi lopuksi kysymyksen Artulle.

snapshot_5b94b598_7bf8fed9.jpg
Arttu nyökkäsi epävarmana. Mitä Tessa oli oikein hänestä puhunut... Hän vaihtoi kuitenkin pikaisen tietäväisen hymyn Tessan kanssa, mutta Heikin onnistui poimia se. Mies yhdisti tämän aiemmin kuulemaansa iloiseen keskusteluun. ”Hyvä, kun tulette toimeen noin. Taisitte selvittää eilen jotain ajan kanssa vai?” Heikki uteli. Uusi tietäväinen katseenvaihto pöydän toisella puolella.


”Olet oikeassa”, Tessa myönsi hymyillen. Heikki hymähti tyytyväisenä. Aivan kuin hän olisi tarkoituksella järjestänyt kaksikolle kahdenkeskeistä aikaa tämä tähtäimessään.

snapshot_5b94b598_bbf8ff59.jpg
”No sitten”, Heikki aloitti uudella äänensävyllä, iski kätensä yhteen. Käänsi pikkuisen tarkentamattoman katseensa Tessaan, mies oli käytännössä sokea ilman laseja. ”Tänäänhän on kunnon ohjelma luvassa! Ensin tämä aamupuuro, sitten voitaisiin käydä kirkossa ja sitten pitääkin alkaa laittamaan saunaa päälle…”


Arttu ähkäisi vastalauseen kirkon kohdalla, mutta Tessa vain tuuppasi nuorta miestä käsivarresta. ”Soh, käyttäydy aikuisiksi. Osaat kyllä, tiedän sen”, Tessa huomautti hiljaisella äänellä Heikin vain jatkaessa innostuneena listaansa. Arttu ja Tessa hymyilivät vielä kerran toisilleen.


Eilinen jäisi heidän salaisuudekseen. Sen päivän tapahtumat olivat parantaneet talon ja perheen yhteishenkeä, mutta tarkoitus ei ollut muuttaa asetelmaa. Ehkä Tessa alkaisi nyt seistä paremmin omilla jaloillaan, suhteesta Heikin kanssa tulisi tasapainoisempi ja sitten Artunkin olisi parempi olla. Joka tapauksessa tästä jatkettaisiin eteenpäin niillä eväillä, joita tulevaisuus tuo tullessaan.


***

snapshot_9b94ba1a_bbfa5760.jpg
”Äiti äiti milloin avataan lahjat milloin? Mä haluan avata jo!” Essin kimeä lapsen ääni helisi olohuoneessa. Tyttö oli riemuissaan ja malttamaton.


”Ehei, olet jaksanut aina edellisinäkin vuosina odottaa. Illalla vasta, kun ollaan syöty jouluruoka. Eiväthän Juho tai Rasmus ole vielä heränneet myöskään.” Kärsivällinen ja kokemuksella opeteltu rauhallinen mutta tiukka äänensävy.

snapshot_9b94ba1a_dbfa5772.jpg
”Ne mokomat unikeot!” Essi tirskahti.

snapshot_9b94ba1a_3bfa5701.jpg
”Mitä täällä puhutaan meistä?” Juho kysyi vaativalla äänellä. Rasmus naurahti, kun Essi kääntyi ympäri niin että hiukset heilahtivat. Tyttö näytti siltä, että pomppaisi kohta pari metriä ilmaan.

snapshot_9b94ba1a_5bfa5b10.jpg
”O-ou”, Juho kuiskasi virnuilevalle Rasmukselle samalla kun valmistautui ottamaan kiinni kohti ryntäävän ilopakkauksen.

snapshot_9b94ba1a_9bfa584c.jpg
”Juho hei tiiätkö siellä on yksi tosi iso lahja mulle! Mä haluan avata sen jo, siellä voi olla vaikka viisi barbia!” Pukki oli tuonut lahjat kuusen alle yön aikana.


”Onko mulle mitään niin isoa pakettia?” Juho kysyi jutussa mukana.


”Ei mutta tiiätkö kun siellä oli kaksi sellasta tosi kumman muotosta pakettia mulle vielä lisäksi!” Essi kihersi ja hyppi hieman paikoillaan lisää innosta.


”Rauhoitu tai sut pitää viedä hankeen jäähtymään”, Juhon täytyi naurahtaa. Lapsi innostuu niin helposti. Sitten Essi ryntäsi jo taas pois.

snapshot_9b94ba1a_5bfa5cae.jpg
”Mennään katsomaan, minkä näköisiä paketteja siellä on. Äiti vihjasi eilen, että sullekin ehkä pari”, Juho mumisi hiljaisella äänellä hänen kävellessä Rasmuksen kanssa lähemmäs. Rasmus painoi hetkeksi katseensa.


”Mutta mä en tykkää puurosta!” Essi valitti, kun tytön äiti yritti maanitella tätä aamupalapöytään nyt alkajaisiksi. Juho naurahti, mutta Rasmus ei näyttänyt huomaavan.

snapshot_9b94ba1a_3bfa5bb1.jpg
”Kiitti… Mutta mä vaan tungen tänne jouluna eikä mulla ole edes mitään tuotavaa. Onko tää ihan okei…”


Juho ei ehtinyt edes aloittaa vakuuttamaan Rasmusta, että totta kai on.

snapshot_9b94ba1a_fbfa5dca.jpg
”Tietenkin saat tulla tänne, ihan milloin vain! Olet jo kuin osa perhettä kuitenkin”, Juhon äiti oli kuullut Rasmuksen kysymyksen. Juho ja äitinsä katsoivat Rasmusta samalla tavalla lämpimästi. Rasmus nielaisi, hän oli melkein liikuttunut. ”Kiitos, kiitos kovasti…”


”Mutta isää-äää-ä!”


”Ei muttia. Nyt syömään.” Essi ei saanut isäänsäkään taivuteltua aikaistamaan lahjojen avausta.

snapshot_9b94ba1a_1bfa5ed0.jpg
Juho ja Rasmus vetäytyivät sivummalle sopivassa vaiheessa. Essi oli taas huomannut jonkun kuusen alta pilkistävän lahjan ja siitähän piti päästä heti tekemään selkoa vanhemmille.

snapshot_9b94ba1a_3bfa5f1d.jpg
”Rasse… Ei kerrota kenellekään vielä mitään. Hyvä, etteivät kuulleet mitään yöllä”, Juho aloitti varovasti. He olivat molemmat lattialta herättyään sanaakaan sanomatta vain suunnanneet alakertaan ottamaan selvää melun lähteestä. ”Mun pitää vielä sitä paitsi vähän sulatella tätä.”


Rasmus ynähti myöntävästi, innoissaan ja helpottuneena kun hänen ei tarvinnut ottaa asiaa itse ensimmäisenä esille.

snapshot_9b94ba1a_7bfa5f53.jpg
”Jos totta puhutaan niin samoin. Mä en uskonut että koskaan mitään oikeasti tapahtuisi… Joten kiitos.” Oli hiljaista. Tai siis siihen asti, kunnes Essi ja äitinsä hetken kinasteltua laittoivat rallatusten sijaan hartaampia joululauluja levyltä soimaan.

snapshot_9b94ba1a_dbfa5fc5.jpg
Rasmus alkoi vältellä hetken kuluttua Juhon katsetta. Juho naurahti huvittuneena. ”Mitä?”


”No kun…” Rasmus nuolaisi huuliaan. Teki mieli suudella Juhoa, mutta juurihan tämä oli pyytänyt aikaa…


”Älä sä nyt vuorostasi ala jänistämään”, Juho totesi samalla kun harppasi yhdellä askeleella välimatkan hänen ja Rasmuksen välillä umpeen.

snapshot_9b94ba1a_1bfa609c.jpgsnapshot_9b94ba1a_dbfa60a6.jpgsnapshot_9b94ba1a_7bfa60e0.jpg
”Hyvää joulua, Rasmus.”

 
Rasmus naurahti ja pyyhkäisi Juhon hiuksia sivuun tämän kasvoilta, jotta näkisi sen ihanan lempeän ja harvinaisen ilmeen paremmin. ”Älä nyt hempeilemään ala. Muuten mä alan oikeasti epäillä, mitä mä tein sulle viime yönä.”

snapshot_9b94ba1a_9bfa63fe.jpg


Kuka teki mitä?”


Rasmuksen sydän hyppäsi ylimääräisen lyönnin, mutta Essi ei nähnyt mitään, kun kerran kuulikin vain lauseen lopun. Olivat he aina olleet Juhon kanssa huolettomia ja niin edes päin, mutta tämän kanssa kuuluisi vähän olla varovaisempi… Ainakin toistaiseksi.


Juhon ilmeestä taas ei voinut lukea minkäänlaista säikähdystä.

snapshot_9b94ba1a_bbfa64c1.jpg
”Me tehtiin sulle yllätyslahja.”


”Mikä yllätyslahja? Näytä mulle, heti!”


”Ei, sitten vasta kun avataan muutkin lahjat.”


”Ääh…”


Rasmus katseli ihmeissään ja ihaillen, kuinka Juho inspiroi tilanteen tottuneesti hallintaansa. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta.

snapshot_9b94ba1a_dbfa65e2.jpg
”Mikä yllätys?” Rasmus kuiskasi Juholle, kun he lähtivät Essin perässä puurontuoksua kohti.

”Keksitään päivän aikana jotain”, Juho naurahti takaisin. Sitten Rasmus kosketti nopeasti Juhon kättä, kun toinen vielä hymyili. ”Hyvää joulua sulle kans.” Hymy leveni ja tarttui molempiin.


Tästä tulisi hauskaa, taas uusi jännittävä yhteinen juttu. Näkösällä mutta kuitenkin piilossa…


***

snapshot_fb94b37b_5bf521ae.jpg
Kiia keinui kantapäillään katsellessaan Hannan kokkaamista, jotain epämääräistä riisipuuromaista. ”Tuoksuu… mielenkiintoiselta”, hän sai sanottua väkinäisen hymyn kanssa, mutta ei saanut touhuunsa keskittyneeltä Hannalta vastausta. Niin suloista, yritti opetella hyväksi kotiäidiksi mutta ruoka tuoksui epämääräiseltä ja Hannan otsa painui koko ajan enemmän rypyille… Kiia oli salaisesti mielissään.


Koko päivän Kiia oli joutunut olemaan ilmaa omassa kodissaan, kun Eero ja Hannan olivat hyörineet ympäri pientä kämppää ilakoiden vähäisistä lahjoista ja sitäkin suuremmista unelmista ja tulevaisuudensuunnitelmista. Tulisipa äiti jo niin olisi joku viemässä ajatuksia muualle… Ei tarvitsisi enää kauan kestää, Eero lähtisi pois. Mutta ei sitäkään pitänyt ajatella…
snapshot_fb94b37b_dbf521c8.jpg

Kiia virnisti itsekseen, kun Hannan kääntäessä keitostaan pohjaa myöten ilmoille pöllähti tummahko höyrypilvi. ”Voi ei voi ei voi eiiii…” Hanna vaikeroi hiljaiseen ääneen.

snapshot_fb94b37b_9bf52212.jpg

Kiian virne kuitenkin valahti, kun Eero oli taas hetkessä pyörimässä Hannan ympärillä kuin huolestunut kanaemo. Lohdutti Hannaa taputtamalla olalle ja kaikkea… ”Kyllä meille nyt mikä tahansa ruoka kelpaa kunhan ollaan tarpeeksi nälkäisiä. Niinhän, Kiia?” Kiia ynähti myöntävästi. Niin, etenkin kun on joulu ja kaikkialla muualla juhlitaan.

snapshot_fb94b37b_1bf522c4.jpg
Kiia siivosi pöytää vaiteliaana Hannan kanssa, Eero oli mennyt soittamaan jonnekin ja vetäytyi kännykän kanssa huoneeseensa. ”No, Kiia, hyvinhän näytti maistuvan meille kaikille. Mutta olet vähän vaitonainen, onko jokin hätänä?” Kiia puristi lautasta ja hampaat kiristyivät.

”Ethän ole vihainen mistään?” Kyllä Hannakin näytti jotain huomaavan. ”Vihainen joo, mutta en tiedä kenelle…” Ehkä kaikille ja sille kaikelle vääryydelle, jotka olivat Kiian tunteet. Kiia kiirehti rentoutumaan parhaansa mukaan. Hän ei halunnut alkaa vihaamaan Hannaa, Hanna oli hyvä ihminen. Kiltti ja vilpitön… Kaikkea mitä Kiia ei.

snapshot_fb94b37b_3bf522d8.jpg
”Ei tässä mitään. Kuukautiset vain, pahin päivä menossa”, Kiia keksi nopeasti. Hannan kasvoille levisi ymmärtäväinen ja äidillinen hymy. ”Ah, voi harmi. Ja juuri jouluna. Mutta äitisikin tulee pian kotiin, kokeile ajatella sitä. Tai jotain muuta. Tai jos siis jonkun muun ajattelu vie ajatuksia muualle…” Lopuksi Hanna puuskahti lyhyesti. Yritti niin kovasti auttaa, mutta ei tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Kiia ynähti jotain epämääräistä vastaukseksi.

snapshot_fb94b37b_3bf522f1.jpg
Hanna pyrähti Kiian vierelle naisten alkaessa viedä astioita lavuaarille. ”Hei, mitä jos menisit pitkäksesi hetkeksi? Kyllä toinen nainen ymmärtää. Voin hoitaa kaikki loput tiskit, kiitos jo avusta.” Kiia pysähtyi hämillään. Hanna oli aivan liian kiltti. Sitten Kiia havahtui ja kiirehti ojentamaan kantamuksensa Hannalle.

snapshot_fb94b37b_bbf52325.jpg
”Kiitos”, Kiia muisti vasta jälkikäteen mumista. Eeron huoneesta kuului naurua, heipat, ja ovi näytti avautuvan. ”Mä käyn…Tuolla noin”, Kiia selitti nopeasti epämääräisesti ja suuntasi kohti vessaa. Hänen oli pakko päästä pois hetkeksi.

snapshot_fb94b37b_5bf5236d.jpgsnapshot_fb94b37b_5bf523dc.jpg
Kiia hymyili vaisusti omalle peilikuvalleen. Joulu oli ollut tähän mennessä kamala. Kiia tunsi olevansa aivan yksin, kylmän kuplan eristämänä. ”Mutta kohta äiti tulee kotiin ja tuo toivottavasti jotain hyvää syötävää. Ehkä pari yllätyslahjaakin… Kyllä tää tästä, Kiia.” Kiia sai itsestään irti jo iloisemman hymyn. Joulun jälkeen ei tuntuisi enää niin väärältä joutua olemaan yksin. Ja Eero muuttaisi pois, ehkä Kiia saisi ajatuksiltaan sitten rauhan.


Kiia veti henkeä ja suuntasi takaisin olohuoneeseen avoimin ja rauhallisin mielin.

snapshot_fb94b37b_3bf52442.jpgsnapshot_fb94b37b_3bf524eb.jpg
Kiia ei voinut itselleen mitään. Kuin jotain kylmää olisi valutettu päälle, rautakanki sidottu rinnan ympärillä. Henki siinä salpaantui. Sitä oli niin kamala kamala kamala katsella… Ei Eero hänestä oikeasti yhtään välittänyt. Ei kukaan. Kiia oli ihan yksin. Häntä ei nytkään edes huomattu.

snapshot_fb94b37b_5bf52500.jpg
Eero ja Hanna käänsivät yllättyneinä ja säikähtäneinä katseensa, kun Kiia ulvahti eläimellisesti kauhistuneen näköisenä. ”Kiia?” Hanna kysyi hiljaa, Eero pystyi vain katsomaan levinnein silmin. Kiia pudisti päätään ja perääntyi, kunnes törmäsi avonaiseen oveen.

snapshot_fb94b37b_3bf525ff.jpg
Siitä Kiia haparoi pois, pimeään porraskäytävään. Hirveän ryminän säestämänä, aivan kuin olisi joku humalainen hoiperrellut pitkin seiniä ja portaita.

snapshot_fb94b37b_3bf52649.jpg
”Tää pitää selvittää nyt”, Eero totesi varmalla sävyllä mutta värisevällä äänellä. Hän oli ihan yhtä säikähtänyt Kiian reaktiosta kuin Hannakin. Aivan kuin se olisi saanut jonkun kohtauksen, muuttunut toiseksi ihmiseksi…


”Ota takit mukaan, siellä on kylmä”, Hanna muistutti hiljaa. Eero ehti kuitenkin repiä mukaan vain omansa kiirehtiessään Kiian perään. Ulko-ovi kuului käyvän jossain alhaalla.

snapshot_fb94b37b_bbf5292d.jpg
Samaan aikaan kylmä viima sai Kiian pysähtymään henkeään haukkoen ja jähmettymään paikoilleen. Oli niin kylmä, kaikkialla, ulkona ja Kiian sisällä. Kyyneleet karkasivat tuulen mukana ja ohuet märät vanat jäätyivät poskille. Kiia nyyhkytti voimattomana. Miksi vieläkin täytyi tuntua niin pahalta ja hylätyltä, vaikka hän yritti mitä järkevää vakuuttaa itselleen! Nytkin hän oli niin yksin...


Kunpa voisi vain kuolla. Olisi kaikki helpompaa. Ei tarvitsisi enää ikinä kärsiä tai huolehtia mistään. Jännittää yhtään mitään, tuntua yhtään surkealta. Eikä kukaan edes kaipaisi…

snapshot_fb94b37b_3bf52a62.jpg
”Kiia, mikä hätänä? Me… Sä säikäytit mut pahasti.” Eeron ihana ja huolehtivainen äänensävy. Kiia pyyhki tahmeita ja kylmiä poskiaan. Hän toisaalta halusi häätää Eeron pois, olla huolestuttamatta. Ja toisaalta hän ei voisi ikinä päästää Eerosta irti.

snapshot_fb94b37b_1bf52aed.jpg
”Kiia…”


”Anna mun olla, jooko?” Kiia huomasi itsensä pyytävän. Se kuulosti epätoivoiselta parahdukselta, Kiia ei voinut estää itseään. Hän ei voinut kohdata Eeron katsetta. Kiia tunsi itsensä nyt ihan vieraaksi… Sellaiseksi, jota ei halunnut Eeron näkevän. Heikko ja typerä.

snapshot_fb94b37b_bbf52bcb.jpg
”Ei”, Eero sanoikin tiukasti. ”Sua on vaivannut jokin jo pidempään. Mun olisi pitänyt huomata. Sä oot aina kireä ja hiljainen kun Hanna tulee tai siitä puhutaan.” Kiia värähti nytkin, Eero hymähti välissä tietäväisesti. Sitten hänen piti taas hetki keskittyä ja miettiä, mitä Kiian päässä voisi suinkin liikkua.


”Ei kai teillä ole mitään riitaa? Varmasti te voitte…” Kiia pudisti päätään rivakasti, Eero hiljeni.

snapshot_fb94b37b_fbf52c1d.jpg

Eero mittaili katsetta häveliäänä väistelevää Kiiaa. Mies mietti epävarmana, mikä suinkin voisi saada Kiian tuntemaan itsensä epävarmaksi ja uhatuksi aina Hannan ollessa käymässä heillä. Tai kun Hanna otettiin puheeksi. Kun Eeron oli tehnyt mieli jakaa jonkun kanssa onnensa Hannan kanssa vietetystä päivästä… Kiia ei olisi varmasti halunnut kuulla, kuinka Eero kuvaa heidän iloaan. Ja kuinka Kiia katsoi oudolla tavalla heitä… Toisaalta surullisesti ja toisaalta vihaisesti. Sitäkö kaikki tämä oli? Eeroa kylmäsi. Miten voi olla niin sokea.

snapshot_fb94b37b_bbf52c2e.jpg
”Et… Et kai ole kateellinen? Pidä hänestä sillä tavalla?” Eero kohotti kulmaansa, kun Kiia puristi hetkeksi kätensä nyrkkiin. Lumi leijaili hiljaa jäätävän tuulen pyyhkiessä pihaa. Tuuli näytti tulevan Kiian suunnalta.

snapshot_fb94b37b_fbf52cf2.jpg
”EI!” Kiia nyt rääkäisi. Eero säikähti. ”Kiia rauhoitu mä vaan…”

”Etkö sä ymmärrä! En mä Hannasta pidä vaan… Hitto!” Kiia ärähti eläimellisen vihaisena, kun Eero näytti edelleenkin olevan ihan kujalla.

snapshot_fb94b37b_3bf52f50.jpgsnapshot_fb94b37b_5bf52f65.jpg
Eero ynähti tukahtuneesti kylmiä huulia vasten. Hän ei osannut tehdä tai ajatella yhtään mitään.

snapshot_fb94b37b_9bf52f77.jpg
Kiia sai rauhassa nostaa kätensä paremmin, kun oli ensin vain jotenkin rynnännyt Eeron syliin. Ei haitannut, vaikka Eero ei yhtään vastannut suudelmaan, seisoi vain kuin lumiukko. Joka tapauksessa, se oli Kiian ensisuudelma. Ja lämmitti kummasti, niin kamalalta kuin hänestä oli hetki sitten tuntunutkin. Eerolla oli takki, Eero oli lämmin, Kiia suuteli Eeroa. Pari kyyneltä valui vielä poskille, Kiia oli vihdoin lannistunut ja antanut periksi. Oliko kulunut jo kolme sekuntia vai minuuttia… Ei tietoa tai väliä. Hän rakasti Eeroa eikä haluaisi olla missään muualla kuin siinä.

snapshot_fb94b37b_5bf530a1.jpg
Etenkin, kun Eero yhtäkkiä vastasi hänelle, sai liikuntakykynsä takaisin. Ei ehkä ihan niin kuin Kiia olisi toivonut mutta…

snapshot_fb94b37b_5bf5310c.jpg
Se sai kaiken tuntumaan entistä vähemmän pelkältä unelta, joka vain katoaisi. Kiia oli todella suudellut veljeään, ei pelkkää patsasta. Ja samalla kun Eero hellästi mutta nopeasti irrotti Kiian käsien otteen ympäriltään hän vastasi hetken suudelmaan, kuin anteeksipyyntönä. Tai sitten Kiia vain kuvitteli. Joka tapauksessa, kylmät väreet juoksivat pitkin Kiian selkää ihan jostain muusta kuin kylmästä johtuen. Sitten unelma loppui.

snapshot_fb94b37b_fbf531dc.jpg
Kiia yritti ensin kohdata Eeron katseen tiukkana, mutta hän tiesi näyttävänsä surkealta. Siltä hänestä taas tuntuikin. Kyyneleet alkoivat taas tulvia poskille, hiljaisina kimaltelevina pisaroina. Kiia ei tiennyt mitä sanoa, ei hän voisi mitenkään selittää tai sovitella mitään enää edes itselleen.  Eero vain näytti hämmentyneeltä. Kiia odotti peläten milloin se muuttuisi vihaksi, Eero lampsisi pois haukkuisi friikiksi sanoisi ei halua enää nähdä… Ajatus sai kyyneliä tulemaan lisää.

snapshot_fb94b37b_7bf5319a.jpg
”No tuota…” Eero aloitti, mutta joutui rykäisemään, kun ääni takertui ja hukkui kurkun perukoille. Kiia painoi säikähtäneenä katseensa. ”Kiia, anteeksi. Sun ei tarvitse pelätä…” Eero aloitti tunnustellen, mutta lopetti, kun näki Kiian tärisevän pahasti. Tytön huulet alkoivat sinertää. ”Mennään äkkiä sisälle, jatketaan siellä.”

---

snapshot_fb94b37b_9bf53238.jpg
”No, mitenkäs teillä…” Eero viittoi Hannaa hiljenemään. Hanna vilkaisi uteliaana Eeron olan yli, mutta Kiia oli kääntänyt katseensa. Molempien hiuksissa oli hiutaleita, molemmat tärisivät. Oliko siellä noin kylmä?

snapshot_fb94b37b_5bf53250.jpg
”Hanna, käytkö sä vaikka kävelyllä? Meillä on vähän puhuttavaa.” Hanna nyökkäsi mitään tivaamatta. ”Käy, anna vaan takkisi kun mun on sun huoneessa kuivumassa ja on parempi päästä heti liikkeelle ennen kuin pyry pahenee”, Hanna johdatteli.

snapshot_fb94b37b_9bf5327a.jpg
Kiia tunsi itsensä ihan irralliseksi. Sen verran hän näki sivusilmällä – ja alkoi etoa – kun Hanna yritti suikata läksiäisiksi Eerolle suukon suulle, mutta Eero käänsi vain poskensa. Hanna kohotti nyt vasta kulmaansa epäilevänä, mutta lähti yhtä kaikki. Vihdoin.


Kiiasta tuntui tosi pieneltä siinä vaiheessa.

snapshot_fb94b37b_9bf532b8.jpgsnapshot_fb94b37b_9bf532e4.jpg
”No niin, äkkiä lämpimään kylpyyn ettet palellu pahemmin.” Eero toimi mitään epäröimättä. Aivan niin kuin silloin kauan sitten, kun Kiia oli tullut märkien pihavaatteiden kanssa pihalta leikkimästä talvella. Auttoi jähmettynyttä Kiiaa riisumaan, kun sormet eivät taipuneet mihinkään otteeseen.

snapshot_fb94b37b_dbf533fb.jpg
”Eero”, Kiia aloitti vuorostaan. Suu tuntui kumilta ja posket olivat vieläkin jähmeessä, oli vaikea puhua. Mutta Kiia halusi puhua, selvittää asioita. Sitä varten Eero yhä oli siinä. Mutta aloitettuaan Kiia ei tiennyt kuinka jatkaa. Enemmän kuin mikään muu siinä tilanteessa Kiia häiritsi se, että oli niin paljon selvitettävää, mutta ei edes alkuun päässyt. Tästä tulisi pitkä ilta tätä menoa.


”Kuinka pitkään?” Eero kysyi vaimealla äänellä. Kiia keskittyi upottautumaan syvemmälle lämpimään veteen ja huokaisi sitten itselleen turhautuneena. Aloita nyt kun Eero tarjoaa jotain mistä tarttua kiinni. ”En tiedä… Pikkuhiljaa. Mä en tiedä miksi mutta…”

”Ei sun tarvitse selittää mulle mitään. Sulla on tainnut muutenkin olla nyt rankkaa. Vika vuosi lukiossa, tää muutto ja kaikkea…” Oli hiljaista. Veden loiske loppui kun Kiia keskittyi katsomaan Eeroa.

snapshot_fb94b37b_9bf533b0.jpg
”Säkin täriset”, Kiia huomautti hitaasti.


Eero naurahti, vähän hermostuneena. ”Aa, en huomannut. On tää kaikki kai vähän…” Kiian ei ollut vaikea kuvitella, mitä Eero mietti. Vaikka sitä heidän suudelmaansa, ja kuinka se sai Eeron tuntemaan olonsa etovaksi ja kaikkea… ”Sä pelkäät ja inhoat mua nyt, niinhän?” Kiia mutisi väreilevälle veden pinnalle.

snapshot_fb94b37b_5bf5352e.jpg
Eero huokaisi ja tuli yhtäkkiä lähelle, ihan lähelle. Alkoi avata Kiian hiusten takkuista, kyyneleistä ja sulaneesta lumesta tahmeaa ja kosteaa palmikkoa, Kiia jännittyi kosketuksesta. ”En”, Eero sanoi niin vakuuttavasti, ettei Kiia enää kysynyt. Kiia käänsi katseensa siksi aikaa, kunnes Eero sai hänen hiuksensa auki.

snapshot_fb94b37b_dbf537d7.jpg
Eero huuhtoi kättään veteen, Kiia keskittyi nyt katselemaan paria tummaa veden pintaan kaareutuvaa hiusta, jotka olivat irronneet. Hän tiesi näkemättäkin, että Eero aikoi nyt sanoa jotain.


”Kuule… En väitä, että sä et vaan ymmärtäisi itseäsi tai luulisit jotain väärin tai jotain sinne päin. Se vain, että tiedäthän sä, että se ei ole oikein. Mä en voi mitenkään vastata sun tunteisiin”, Eero selitti rauhallisesti.


Kiian teki mieli hetki inttää vastaan, että mitä Eero oikein kuvitteli. Sitäkö, että Kiia piti Eerosta sillä tavalla, haluaisi jotain enemmän ja niin edespäin… Mutta Kiia ei osannut edes itselleen vastata, mikä oli sitten se oikea tilanne. Toisaalta oli ihan luonnollista, että Kiia istui ammeessa ilman vaatteita ja Eero vain oli vieressä… Mutta he olivat suudelleet. Eli jotain siinä välissä, junnaamassa ylikiintymyksen kohdalla, kallistui kenties rakkauteen. Ei Kiia voinut muuta väittää.”…Mä tiedän. Mutta mä en voi tälle mitään”, Kiia melkein kuiskasi, häpeissään siitä, että ei ollut todellakaan onnistunut tukahduttamaan tunteitaan tai hillitsemään itseään loputtomiin.


”On siis parempikin, että mä muutan pois. Vähän etäisyyttä. Ja pääset lukion jälkeen uusiin piireihin, saat ystäviä. Kyllä tää tästä ajan kanssa, luota siihen.” Kiia värähti, mutta sitten Eero jo hymyili pikaisesti ja nousi.

snapshot_fb94b37b_5bf53887.jpg
”Haenko mä sulle kuivat vaatteet?” Kiia pyysi tuomaan jotain punaista, oli taas vähän omissa ajatuksissaan. Mietti Eeron sanoja. Kyllä, niin oli parempi… Niin paljon kuin se sattuisi. Mutta Eero halusi sitä. Ja kyllä se Kiiallekin olisi loppujen lopuksi parempi.

snapshot_fb94b37b_3bf8eda9.jpg
Kun Kiia oli saanut pukeuduttua ja Eero tuli vielä kylpyhuoneeseen, vallitsi vaivaantunut hiljaisuus.

snapshot_fb94b37b_dbf8f1c1.jpg
”No, anteeksi kun mä olin kyllä oikea tolvana kun en mitään…” Eero aloitti varovasti. Kiia pudisti päätään. ”Et ollut. Ei sun tarvitse itseäsi vieläkään syyttää. Kiitos vain kun nyt ymmärsit ja kuuntelit.” Kiia puri huultaan hetken. Hänen tässä teki mieli pyytää anteeksi. Että hän aiheutti niin paljon vaivaa... Mutta ei tunteilleen mitään voi. Ja se voimattomuus muuttaa mitään oli ollut ehkä kaikkein kamalinta.

Eero rykäisi ja kokeili uudestaan: ”Helpottiko nyt, kun sait kerrotuksi?”

snapshot_fb94b37b_7bf8f0af.jpg
Kiia hymyili jo, vähän enemmänkin, jotta Eero ei näyttäisi enää huolestuneelta. ”Joo. Kiitos. Sä oot maailman paras isoveli.” Eero hymähti huvittuneena. ”Mutta eihän tästä tarvitse kertoa kenellekään?” Kiia varmisti vielä. Häntä alkoi hävettää koko juttu. Eero pudisti päätään. ”Niin on parempi.” Kiia huokaisi helpottuneena ja hymyili taas.

Oli koko ajan helpompi hengittää ja olla Eeron kanssa. Tuntui kevyemmältä kuin aikoihin, juovuttavan ja luvattoman helpolta sen pitkään kestäneen ahdistuksen jälkeen. Ihan vain yhtäkkiä, kun pääsi avautumaan, kun ei tarvinnutkaan enää olla yksin. Kuin kaikki olisi taas mahdollista. Se oli ihmeellistä.”Hanna on tosi kiva”, Kiia tunsi yhtäkkiä velvollisuudekseen sanoa. Eero hymähti huvittuneena. ”Kiitos.”

snapshot_fb94b37b_1bf8ecba.jpg
”Hyvä, kun susta tuntuu paremmalta.” Kiia puristi silmänsä kiinni. Eero halasi häntä ihan kunnolla, otti tiukasti ja turvallisesti vasten itseään. Sanatkin olivat ihan vilpittömät. Kiia laski leukansa isoveljen olkapäälle, siihen kuoppaan juuri kaulan alla. Siinä oli hyvä olla ja Kiian ei tarvinnut enää pelätä ainakaan sitä, että menettäisi kokonaan Eeron. Sekin tieto helpotti lisää oloa. ”Kiitos”, Kiia kuiskasi vielä.


Sitten ulko-ovi kävi. ”Tulkaa katsomaan, kenet poimin tieltä mukaan.” Eteisestä kuului Hannan kirkkaan äänen lisäksi äidin tervehdys. Kiia ja Eero juoksivat äitiä vastaan innoissaan kuin pienet lapset, kinasivat vuoron perään lahjoja piilosta.

snapshot_fb94b37b_3bf8ef12.jpgsnapshot_fb94b37b_7bf8ef41.jpgsnapshot_fb94b37b_dbf8ee3c.jpg
Kaikki oli nyt hyvin.

snapshot_fb94b37b_bbf8f039.jpg
”Hei, avataan telkkari. Kohta sieltä tulee se joulutervehdys.”


”Joulumikä?”


”Hanna etkö oo ikinä kattonut!? Nyt sua pitää kyllä sivistää.”


Eero ja Kiia taluttivat yhteistuumin ymmällään olevan Hannan sohvalle, molemmat omasta käsikynkästä. Kaikki nauroivat.


***

snapshot_3b910073_9bf77b94.jpg
”Muista sitten pukeutua lämpimästi ja tule pian takaisin. Avataan sitten ensimmäiset lahjat.” Äiti puhui kuin Siiri olisi ollut lähdössä napavaellukselle. Mutta oikeasti Siiri sai viedä vain vähän roskia… Hän kun oli aina innokkain perheestä sen tekemään, jostain syystä.


”Okei”, Siiri vakuutti kirkkaalla äänellä ja sulki oven perässään eteiseen. Eteisessä oli vähän kylmä aina, ulko-ovi oli vanha.

snapshot_3b910073_1bd97d7a.jpgsnapshot_3b910073_1bd97dd4.jpg
Ja toisaalta… Oli mukava saada hetken rauhaa. Isä, äiti, sisko ja mummi ja ukki pitivät meteliä olohuoneessa ruoan jälkeen kuten joka vuosi. Vuoden juttuja vaihdettiin, muisteltiin vielä vanhempiakin asioita… Ja katsottiin telkkarista kaikki mahdollinen joulurauhanjulistuksesta Samu Sirkan joulutervehdykseen. Ugh sille viimeiselle.

snapshot_3b910073_9bd97de8.jpgsnapshot_3b910073_bbd97e06.jpg
Joten oli mukava olla hetki yksin viileässä eteisessä, katsella lämpimiä jouluisia valoja ja nauttia hyvän jouluaterian jälkeisestä kylläisyydestä.

snapshot_3b910073_5bd97e1e.jpg
Sitten oli aika todella pukeutua. Pakkanen oli kiristynyt taas, sen näki isoon ikkunaan tulleista huurrekukista.

snapshot_3b910073_1bf77bf3.jpg
Siiri oli jo kävelemässä takaisin sisälle lämpimään, pakkanen pisteli nenänpäätä aika raikkaasti, kun joku kävelikin vastaan. Tämän jonkun tultua katulampun valoon Siiri jähmettyi.

snapshot_3b910073_5bf77c0f.jpg

”…No huh.” Sattumaa vai kohtalon järjestämä tilaisuus? Siiri mietti kuumeisesti mitä järkevää hän pystyisi sanomaan, kun eilen oli jäänyt tuppisuuksi… Oliko Mikaelin paljastus ollut vasta eilen? Mielessään Siiri oli muotoillut siitä todella jonkin sortin ikuisen palavan rakkauden vannomisen. ”Oot sä aika söpö tapaus.” Siiri taas melkein muotoili huulillaan ääneti nuo ihanat sanat.

snapshot_3b910073_3bf77ca9.jpg
”Tota… Hei. Mistä oot tulossa?” Mahtavan kekseliästä. Mutta ei ollut loputtomiin aikaa miettiä. Siirin sydän hakkasi ja suupielet kramppasivat kylmästä ja jännityksestä.

snapshot_3b910073_7bf77d0d.jpg
”Ei kuulu sulle.” Hymy tipahti Siirin kasvoilta kuin sulava jääpuikko. Au, rintaa kirpaisee. Siiri huokaisi lyhyesti. ”Okei, ei sitten, kävele pois, sua ei kaivata nyt…” Turha sitten enempää itseä nolata. Mutta yhtäkkiä eilisen muistot eivät olleetkaan enää niin ruusuisia. Niihin oli ehtinyt tulla jo jatkoksi hellä jälleennäkeminen, joka ei nyt toteutunutkaan. Unelmat saivat piiskaniskun todellisuudelta.

snapshot_3b910073_7bf77d6c.jpgsnapshot_3b910073_9bf77cd2.jpgsnapshot_3b910073_3bf77cd9.jpg
”Siiri oota!”

snapshot_3b910073_bbf77dbb.jpg
Siiri kääntyi epävarmana ympäri. Tapahtumat eivät seuranneet mitään hänen lukuisista kuvitelmistaan tai unelmistaan. Siiri ei yhtään tiennyt mitä Mikael aikoi… Siiri sai vain hädin tuskin hymyn kasvoille, häntä niin yhtä aikaa arastutti ja jännitti.

snapshot_3b910073_9bf77dd0.jpg
”Siiri”, Mikael puuskahti vähän hengästyneenä. Hän oli oikein juossut Siirin kiinni! ”N-niin?” Siirin ääni värisi naurettavasti.


”Saanko mä suudella sua?”


”M-mitä?” Siiri hymyili yhä, sanat eivät rekisteröityneet kunnolla. Mutta ilmeisesti Mikael ei ollut hyvä kysymään lupia saati odottamaan.

snapshot_3b910073_fbf77e82.jpg
Siiri nosti haparoivasti kätensä Mikaelin selälle, kallisti päätään, onnistui edes jotenkin vastaamaan siihen ihanaan suudelmaan… Hänen ensisuudelmansa. Vau. Lunta satoi, Mikael oli siinä, jouluaatto. Parempi kuin mikään haave tai kuvitelma! Siiri uskoi sulavansa siihen paikkaan pakkasesta huolimatta, mansikkajäätelöä saunassa.

snapshot_3b910073_fbf77f6b.jpg
Aivan liian pian Mikael vetäytyi pois ja muuttui mietteliääksi. Siiri uskoi olevansa aivan punainen eikä kehdannut kohottaa katsettaan. Oliko hän tehnyt jotain väärin? Mitä jos Mikael nauraisi kohta? Ei, ei Mikael tekisi sellaista… Toivottavasti. Siiriä kihelmöi ja jännitti. ”Sori, mutta mun oli pakko testata”, Mikael aloitti rauhallisesti. ”Sä varmaan tunsit jotain?” Siiri räpytteli silmiään hämillään, onnistui ehkä vähän nyökkäämään. Teki mieli lähteä juoksemaan hyppien kädet levällään katua eteenpäin, joo tunsi hän.

snapshot_3b910073_5bf77fc4.jpg
”Niin mä arvelinkin. Sori, mutta… Mä en ole kiinnostunut susta sillä tavalla.” Siiri nosti varovasti katseensa. Hän ei ollut ikinä käynyt kenenkään kanssa sellaista keskustelua saati kuvitellut sitä heidän välilleen. Pelkkiä herttaisia ruusuja ja hattaraa vain, puistoja ja kuutamokävelyitä. Ei mitään, miten oikeasti ihmiset keskustelivat näistä asioista… Siiri tunsi itsensä yhtäkkiä ihan lapseksi. Sitä hän taisi ollakin. Ja Mikael niin aikuinen ja ihana… Ei.


Mitä Mikael oli sanonut? Ettei hän… Siiristä tuntui vain tyhjältä. Olihan hän tämänkin mahdollisuuden ottanut huomion mutta… Miksi mikään ei tuntunut särkyvän tai romahtavan hänen sisällään? Siiri ja Mikael vain katselivat toisiaan, Mikael odottavasti.


”Ai…Okei”, Siiri kuuli itsensä lopulta sanovan. Sitten Mikael hymyili vielä lyhyesti, anteeksipyytävästi, ja kääntyi.

snapshot_3b910073_3bf77ff8.jpg
”Hyvää joulua!” Siiri tokaisi kimeällä äänellä. ”Samoin”, tyttö kuuli Mikaelin vastaavan.

snapshot_3b910073_1bf78012.jpg
Siirin näkökenttä sumentui hetkeksi. Hän itki lopulta vähän, mutta hymyili kuitenkin koko ajan. Siiri pyyhki kyyneleet nopeasti pois. Hän oli menettänyt jotain, mutta tuntui niin… Kevyeltä. Kuin taakka olisi nostettu pois. Hän olisi voinut jatkaa tätä vielä monta vuotta, mutta… Nyt hän ainakin tiesi. Ei jäisi lopun elämää jahkaamiseksi. Se vannoutunut ja itsepäinen stalkkeri hänen sisällään jankutti, että kyllä ajan kanssa Mikael voisi vielä lämmetä. Mutta Siiri tiesi kuitenkin toisin… Kun ei niin ei. Ja nyt Siiri tiesi sen. Mutta…

snapshot_3b910073_dbf780ab.jpg
Hän sai ensisuudelmansa Mikaelilta! Jouluaattona! Mitään sen ihanampaa Siiri ei olisi osannut kuvitellakaan. Sitä hän ei unohtaisi, vaikka nyt Siiri voisi pelkäämättä unohtaa tunteensa Mikaeliin kun tiesi, että ei saisi vastakaikua…  Etsiä jonkin muun paremman elämää rytmittävän ja turvalliseksi tekevän asian. Siiri asteli kepein askelin kotiin.


***

snapshot_db94b029_7bfce778.jpg
Elise oli livahtanut vieraita täynnä olevasta kodista kävelylle. Tai siis oikeasti viemään Janille lahjaa. Kyseessä oli litteä paketti, joka mahtui hyvin piiloon paksun talvitakin alle, joka tuli tarpeeseen jo kylmän säänkin takia.


Nyt Elise tiesi olevansa varmasti oikeassa paikassa, oven takaa kuului juhlan remua ja puhetta ranskaksi. Oikea juhlayö tulossa. Pikainen hymy käväisi Elisen kasvoilla, mutta sitten jännitys vei taas voiton ja Elisen kasvot valahtivat keskittyneen vakaviksi.

snapshot_db94b029_3bfce86f.jpg
Ensimmäisen kerran Elise ihmetteli, kun kelloa soitettuaan kuuli toiselta puolelta naisen kiivasta ranskan papatusta ja korkokenkien äänen. Kuka oikein tulisi avaamaan? Olisiko Elise sitten ihan tuppisuu? Voi missä Jani on…

snapshot_db94b029_3bfceb0a.jpg
Elisen silmät levisivät, suu avautui aavistuksen.


”Elise!” Jani huudahti yllättyneenä. Hän yritti nousta seisomaan suorassa ja ryhdikkäästi, mutta käsivarressa roikkuva nainen näytti olevan tiellä. Nainen kikatti ja kuiskasi jotain Janille, Jani huitoi naista kauemmaksi.

snapshot_db94b029_9bfcebdf.jpg
”Mitä sinä täällä? Unohdinko jotain?” Jani kysyi nauraen. Elise pudisti hitaasti päätään. ”Eet…” Kylmä hiki kihosi pintaan, sydän hakkasi. Elise vain seisoi eikä saanut mitään aikaiseksi. Miten hän edes voisi antaa lahjan kun tuo, tuo…


Ranskalaiset eivät pidä hiljaisuudesta keskustelussa, ja nyt hiljaisuus oli jatkunut liian pitkään. ”Jeanih? Qui est elle?” Kuka hän on, kuka on tämä pikku tyttö… Siihen sävyyn nainen sen kysyi. Noin kiharat hiukset, ja Elise kun oli ollut ylpeä omistaan…


snapshot_db94b029_dbfcebf9.jpg

”Euh… Elle est… Elle est mon amie…” Jani selitti epävarmasti. Ystävä, ystävä vain? Jani sanoi senkin niin varovasti. Elisen kädet puristuivat nyrkkiin, kun punatukka katseli häntä jotenkin huvittuneena. Hienossa juhlamekossaan, kun Elise hikoili paksussa toppatakissaan näyttäen paisuneelta teletapilta…


Elise oli ollut ihan tyhmä, pihalla koko ajan. Ei hän oikeasti siihen maailmaan kuulunut. Jani oli aikuinen, hän vasta lapsi. Janin ystävät olivat aikuisia, nainen hänen vieressään tyylikäs ja aikuinen.

snapshot_db94b029_bbfcecd6.jpgsnapshot_db94b029_5bfced3c.jpgsnapshot_db94b029_fbfced70.jpg
Jani oli vain leikkinyt hänen kanssaan, ja nyt unohtanut niin kuin juhlijatkin kaikki ne herkut tuolla pöydällä, joita he olivat eilen yhdessä leiponeet. Eilen… Siitä tuntui olevan yhtäkkiä niin kauan ja nyt sekin ennen niin ihana muisto peittyi häpeällä ja ahdistuksella. Lahja takin sisällä tuntui yhtäkkiä kovin turhalta ja painavalta.

snapshot_db94b029_7bfceda8.jpg
”Jeanih, viens…” Nainen alkoi olla kärsimätön, repi Jania kädestä takaisin kohti muita juhlijoita. Elise ei osannut siinä vaiheessa enää muuta kuin seistä ja tuijottaa.

snapshot_db94b029_fbfcee25.jpg

”Mais Marie, attend un peu maintenant!” Jani naurahti taas. Ihmetteli, miksi naisella oli sellainen hoppu. Miksipä ei, ei Elise ollut mitään merkittävää.

snapshot_db94b029_5bfcef7e.jpg
Sitten nainen suuteli Jania poskelle. Jani näytti olevan ymmällään, katseli naisen ja Elisen väliä. Kohautti olkiaan epävarmasti hymyillen. Mutta Elise sai tarpeekseen. Tyttö huokaisi raskaasti ja perääntyi ovelta, juhlamusiikki ja riehakas puhe hiljenivät heti vähän. ”Tota… Heippa”, Elise pystyi vain sanomaan.

snapshot_db94b029_fbfcefd4.jpg
Lahjan Elise repi takkinsa alta kiireellä ja turhautuneena ja viskasi portaikkoon edellään. Kunpa kirjat menisivät vain heittämällä rikki, mutta Elise ei jaksanut kerran heitätettyään kiinnittää huomiotaan enää vaivalla ja – yäk rakkaudella valitsemaansa lahjaan.

snapshot_db94b029_dbfcf112.jpgsnapshot_db94b029_1bfcf160.jpgsnapshot_db94b029_fbfcf19b.jpg
Kun voi olla niin kylmä…

snapshot_db94b029_bbfcf1cd.jpg
Elise katseli hetken tummaa taivasta, lumihiutaleet leijailivat hänen hiuksiinsa ja kasvoille. Sekoittuivat sulettuaan kyyneleisiin. Elise ei jaksanut alkaa pyyhkiä niitä pois. Tuntui, ettei jaksaisi enää yhtään mitään. Mutta kai sitä oli pakko kotiin raahautua. Petettynä ja lannistuneena.

snapshot_db94b029_bbfcf1f3.jpgsnapshot_db94b029_fbfcf23e.jpg
Elise kääntyi vastahakoisesti ympäri, kun kuuli askeleita takaansa. Jani huusi vaikka kuinka monta kertaa hänen nimeään, mutta kun ääni läheni, Elise ei voinut enää sulkea sitä korviltaan.

snapshot_db94b029_1bfcf290.jpg
”Elise mä olen pahoillani. Mun ei ollut tarkoitus pahoittaa sun mieltä mitenkään… Anna mun selittää”, Jani pyysi hengästyneenä. Vaikka Elise yritti nyt löytää pettyneen tunteen tilalle vihaa miestä kohtaan, yritys oli turha. Ei hän voisi Jania ikinä vihata… Etenkään, kun toivon kipinä alkoi lämmittää tyttöä sisältä päin.


”No?” Elise kysyi tunteettomalla äänellä. Kyyneleet lakkasivat virtaamasta.

snapshot_db94b029_9bfcf41c.jpg
”Se ei ollut sitä miltä se ehkä näytti”, Jani aloitti kiireesti kuin peläten, että Elise lähtisi jatkamaan matkaa. Elise tuhahti. ”Mitä se sitten oli?” Toisaalta sydän hypähti ilosta, kun toivoa tuli lisää. Toisaalta Elise ei tahtonut olla ihan sinisilmäinen… Ja toisaalta hän rakasti Jania. Selitti nytkin niin takellellen ja söpösti kuin pikku poika.


”Mähän mainitsin sulle eilen mun veljen ranskalaisen vaimon? Noh, tapasit nyt Marien.”

snapshot_db94b029_5bfcf559.jpg
Elisen täytyi näyttää todella hämmästyneeltä, koska Jani uskalsi jo nauraa. ”Joo, totta on! Se on tollanen kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa sukupuolesta tai iästä riippumatta. Pahoittelen, en muistanut sitä mainita ja se näytti varmaan vähän kummalliselta, kulttuurieroja, Jesse mokomakin vain nauroi taustalla… Ja en tiennyt, että olet tulossa käymään”, Jani selosti nopeasti.

Elise sai koottua kasvonsa taas neutraaliksi naamioksi. Piti olla kuitenkin vähän skeptinen, vaikka tuntui tosi helpottuneelta. Kyllä hän saattoi sitä kuvitella ranskalaisesta niin vetävän näköisestä naisesta. Mutta kuitenkin, Elise ei enää halunnut, että häntä sattuu niin pahasti…

snapshot_db94b029_bbfcf602.jpg
”Voinko mä luottaa suhun?” Elise kysyi hiljaa, otti askeleen kauemmas. Hän ei tarkoittanut pelkästään tätä iltaa, vaan myös mahdollista tulevaisuutta. Janikin näytti ymmärtävän sen, koska vakavoitui. Hän katsoi Eliseä pitkään. ”Se on susta itsestä kiinni. Mutta ainakaan mä en halua satuttaa sua enää mitenkään.” Jani lopulta totesi mietittyään.

snapshot_db94b029_7bfcf731.jpg
Ja kai Elise luotti… Hitaasti hän palasi Janin luokse. Antoi tämän koskettaa itseään. Se tuntui hyvältä ja oikealta. Elise uskalsi jo kohottaa katseensa ja katsoa Jania suoraan silmiin. ”Jos sä lupaat.” Miehen silmätkin hymyilivät nyt sitä ihanaa lämmintä hymyä. Elisen sisällä läikehti yhtä lämmin ilo, kun Jani tuli lähemmäs.

snapshot_db94b029_3bfcf77c.jpg
Se oli juuri niin ihanan hellää ja varovaista, kun Elise oli kuvitellutkin… Ja vielä romanttisessa lumisateessa sillä samalla kadulla, jota Elise oli katsellut eilen ikkunasta. Mutta Elisen sisällä eivät räiskyneet mitkään ilotulitukset. Tuntui vain lämpimältä ja turvalliselta.

snapshot_db94b029_3bfcf888.jpg
”Voidaanko aloittaa alusta?” Jani kysyi varautuneesti. Pelkäsi ja odotti Elisen vastausta. ”Hmm”, Elise mietti ääneen, ”ei. Jatketaan tästä… Mutta voidaan unohtaa Marie jos sä sitä tarkotat.” Jani naurahti helpottuneena ja suuteli Eliseä vielä nopeasti uudestaan, kiitollisena. Eivät he niin erilaisia olleet. Ehkä eri maailmoista, mutta samaa sisältä.


”Sun lahja on porraskäytävässä…”


”Mä näin sen. Mutta ollaan hetki ulkona. Mä en oikeastaan tykkää sellaisista meluisista juhlista, joissa on niin paljon porukkaa”, Jani paljasti. Elise naurahti ymmärtäväisenä ja hymyili kiitollisena Janille...kun tämä oli juossut hänen peräänsä. Ei halunnut päästää Elisestä irti yhtään sen enempää kuin Elise Janista. Elise ei enää pelännyt tai epäröinyt. Siihen hän kuului, Janin käsivarsille.

 

***

Joulua on monta tapaa viettää, mutta siitä on yhteisiä mielipiteitä.

snapshot_9b94ba1a_7bfd0348.jpg

snapshot_9b94ba1a_bbfd0362.jpg

snapshot_9b94ba1a_dbfd03ce.jpg

snapshot_9b94ba1a_3bfd04fb.jpg

snapshot_9b94ba1a_3bfd05b6.jpg

snapshot_9b94ba1a_9bfd05cf.jpg

snapshot_9b94ba1a_bbfd05ea.jpg

snapshot_9b94ba1a_fbfd067b.jpg

snapshot_9b94ba1a_9bfd06ba.jpg

snapshot_9b94ba1a_bbfd06e2.jpg

Joulu kuuluu viettää yhdessä arkihuolet unohtaen.

snapshot_9b94ba1a_9bfd06ed.jpg

snapshot_9b94ba1a_1bfd0715.jpg

snapshot_9b94ba1a_1bfd07eb.jpg

snapshot_9b94ba1a_7bfd084d.jpg

snapshot_9b94ba1a_3bfd0873.jpg

snapshot_9b94ba1a_dbfd089e.jpg

snapshot_9b94ba1a_5bfd08c0.jpg

snapshot_9b94ba1a_7bfd08e2.jpg

snapshot_9b94ba1a_7bfd0934.jpg

snapshot_9b94ba1a_5bfd0a1d.jpg

snapshot_9b94ba1a_5bfd0abb.jpg

snapshot_9b94ba1a_7bfd0c34.jpg

snapshot_9b94ba1a_9bfd0caa.jpg

Jouluna on helppo muistaa, millaista on olla huoleton lapsi. Sama huolettomuus tarttuu helposti itseenkin.

snapshot_5b94b598_9bfa4dc2.jpg

snapshot_5b94b598_dbfa4e71.jpg

snapshot_5b94b598_1bfa4eb7-1.jpg

Joulu on rauhallista mutta juhlavaa yhdessäolon aikaa, jolloin ei ole mihinkään kiire. Kelloa ei tarvitse vilkuilla.

snapshot_5b94b598_fbfa4ebe.jpg

snapshot_5b94b598_fbfa4eed.jpg

snapshot_5b94b598_9bfa4f32.jpg

snapshot_3b910073_1bf78138.jpg

snapshot_3b910073_bbf78190.jpg

snapshot_3b910073_5bf781a0.jpg

Yhtä lailla antamisen ja saamisen juhlaa ja iloa.

snapshot_fb94b37b_fbf8f3cb.jpg

snapshot_fb94b37b_7bf8f3f2.jpg

snapshot_fb94b37b_5bf8f40b.jpg

snapshot_fb94b37b_3bf8f4f7.jpg

snapshot_fb94b37b_5bf8f528.jpg

snapshot_fb94b37b_fbf8f567.jpg

snapshot_fb94b37b_bbf8f676.jpg

snapshot_fb94b37b_dbf8f6fe.jpg

Aikaa, jolloin ollaan itselle tärkeiden ihmisten kanssa.

snapshot_fb94b37b_5bf8f7a8.jpg

snapshot_db94b029_7bfcfcbe.jpg

snapshot_db94b029_5bfcfca6.jpg

snapshot_db94b029_7bfcfd63.jpg

snapshot_db94b029_1bfcfda8.jpg

snapshot_db94b029_bbfcfded.jpg

snapshot_db94b029_fbfcf91f.jpg

snapshot_db94b029_1bfcf972.jpg

snapshot_db94b029_5bfcf98d.jpg

snapshot_db94b029_dbfcf9c8.jpg

snapshot_db94b029_fbfcfa1b.jpg

snapshot_db94b029_dbfcfa3e.jpg

Mutta ennen kaikkea joulu on juhla, josta jää ikimuistoisia muistoja, jotka lämmittävät sydämmessä. Kaikille erilaisia, mutta yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä.

snapshot_db94b029_fbfcfbcd.jpg

snapshot_db94b029_1bfcfc05.jpg

Jouluna saa ja pitää rauhoittua. Jouluna on niin levollista ja hyvä olla, että sen luulisi näkyvän myös ulospäin.  

 

******

Thö grande finale!

 

Sellainen sitten. Myönnän, tuli niin imelää imelää ja onnellista, mutta enhän nyt joulutarinan voisi antaa ikävästi päättyä XP. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään ihan yltiöarvattavaa... Mutta tätä viimeistä osaa, vaikka pitkä onkin, oli tosi kiva tehdä! Siitä lopetuspuheeseen.

Kiitos kaikille lukijoille ja ahkerille kommentoijille! Kyllähän tämä taas oman aikansa ja vaivansa vei, mutta oli sitäkin kivempi tehdä, kun sai myös kehuja. Nytkin voitte kommentoida niin tätä osaa kuin vaikka koko tarinaakin kokonaisuutena. Yrittäkää kaikki vain kommentoida, jotka ovat tätä lukeneet ^^


Vaikka tämä oli mukavaa vaihtelua, palaan nyt enemmän legacyni pariin kunhan olen pitänyt parin viikon kirjoitustauon. Se perinteinen aina joulun aikaan… Ja siitä puheen ollen.


Oikein rauhallista ja miellyttävää joulua teille kaikille! Ja kiitos vielä kerran lukijoille :D

 

Jouluyö, juhlayö!
Täytetty nyt on työ

 

maanantai, 19. joulukuu 2011

23.12

Huh, tämä meni vähän tiukille ^^'' Piti kirjoittaa vielä osa tekstistä päivää ennen. Ja yksi kuvakin puuttui... Mutta, nyt on kaikki hyvin. Osa täällä ihan ajoissa teidän luettavannanne! :D Hieman enemmän tekstiä ja kuvia kuin tavallisesti... Mutta vielä pysytään alle sadassa kuvassa.

Ja epäilenpä vahvasti, että ainakin osa porukasta tulee nauttimaan kovasti tästä osasta... Joissakin tarinoissa luvassa käännekohtia. Isompaa ja pienempää.

Varoitus: Pimeää pikselimössöä paljaasta pinnasta. Ottakaa niin tosissanne kuin voitte XD 

******

23.12 torstai

snapshot_fb94b37b_dbbf1a66.jpg

”Heippa, lähden nyt töihin ja mulla menee myöhään. Olkaa kiltisti täällä.”


”Ainahan me”, Eero vakuutti. Kiia puri huultaan. Kaksin… Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Sitten ovi kävi.

snapshot_fb94b37b_9bbf13dd.jpg
”No niin”, Eero julisti iskien kädet reisiinsä. ”Mitä jännää meillä olisi tänään ohjelmassa?” Kiia kohautti olkiaan. Hän oli ihan lukossa. Tämä oli sellaisia hetkiä, kun hän halusi jotain tapahtuvan, mutta toisaalta pelkäsi kaiken menevän pieleen. ”Loistava valinta! Käyn laittamassa leffan pyörimään.” Onneksi Eero hoiti puhumisen hänenkin puolestaan.

snapshot_fb94b37b_5bbf1433.jpg
Alkutekstit olivat juuri loppuneet. Joku B-luokan toimintaleffa. Kiian sydän hakkasi, hän keräsi rohkeutta, jotta saisi edes jotain sanottua. ”Eero… Voinko mä nojata suhun?” Kiia puristi käsiä nyrkkiin sylissään. Sano nyt jotain pian kiltti…

snapshot_fb94b37b_7bbf146c.jpg
”No tietenkin. Ei sun sellaiseen mitään lupaa tarvitse pyytää.” Eero tuli heti lähemmäksi. Melkein kuin olisi odottanut Kiian pyytävän juuri sitä. Rauhoittumisen sijaan Kiian sydän hakkasi entistä kiivaammin. ”Kun oot ollu vähän alla päin viime aikoina.” Kiia hädin tuskin rekisteröi Eeron sanat, kun tämä samaan aikaan asetti kätensä hänen hartialleen ja veti vasten itseään.

snapshot_fb94b37b_9bbf159f.jpg
”Onko sun nyt hyvä olla?” Eero varmisti hetken kuluttua, kun he olivat asettautuneet. Kiia nyökkäsi hymyillen. Eero hymähti hyväksyvästi ja keskittyi taas telkkariin. Joku huvittava kohtaus siellä oli meneillään.

snapshot_fb94b37b_5bbf1512.jpgsnapshot_fb94b37b_bbbf1722.jpg
Oli, Kiian oli todella hyvä olla siinä. Ei väliksi, vaikka olisi halvaantunut ja jäänyt siihen loppuelämäkseen, Eeron viereen. Eeron syliin. Jos olisivatkin vain he kaksi… Itsekäs ajatus, jonka Kiia oli yrittänyt jo sivuuttaa. Mutta nyt kun sai maistaa tätä onnea oikeasti… ”Paree olla. Tää on meidän viimeisiä tällasia leffailtoja kai sitten.” Kiia yritti olla huomioimatta viimeistä kommenttia. Mutta hän värähti.

snapshot_fb94b37b_bbbf174c.jpg
”Onko sulla kylmä?” Kiia pudisti päätään, mutta värähti uudestaan. Oli kylmä ja taas ahdisti. Ei siitä tunteesta päässyt vain päivän päätöksellä eroon. Eero otti hänen pienemmän kätensä omaansa ja puristi. Kiia puristi takaisin. ”Noin, onko parempi?” Kiia nyökkäsi jälleen. Ei hän saisi nauttia tästä niin paljon, erosta tulisi vain vaikeampi, Kiiasta onnetomampi, mutta…

snapshot_fb94b37b_fbbf17a6.jpg
Voisi kuvitella, että Eerokin välittää hänestä niin paljon, yhtä paljon.


***

snapshot_db94b029_1bdfd82e-1.jpg
Eliseä jännitti, nyt oli se hetki. Jani oli pyytänyt häntä auttamaan jouluruokien laitossa. Elise oli sanonut menevänsä Kaisalle, toivottavasti hänen vanhempansa eivät muistaisi, ettei tämä ollut maisemissa lainkaan… Eliseä ei oltaisi ikimaailmassa päästetty jonkun entisen opettajan, viisi vuotta vanhemman miehen luokse. Nämähän olivat melkein kuin treffit! Tai ainakin niin Elise ilakoi mielessään koko matkan, kännykän sinertävästä näytössä pimeässä osoitetta tiiratessaan.


Mutta nyt Eliseä vain jännitti hirmuisesti. Ainakin sukunimi ovessa oli oikea, mutta oliko hän katsonut päivämääränä ja kellonajan oikein, jos viesti olikin tarkoitettu jollekin muulle… Elisen olisi pitänyt vastata ja varmistaa! Miten saattoi olla niin tyhmä! Sitten Elisen koko keho jännittyi, kun oven toiselta puolelta kuului askeleita.

snapshot_db94b029_3bdfd8aa.jpg
Elise havahtui pelostaan vasta huomasi olevansa taas tutussa halausotteessa. Kyllä, kaikki oli hyvin. Hän oli oikea henkilö oikeassa paikassa oikeaan aikaan, juuri oikean miehen kanssa…

snapshot_db94b029_1bdfd8bf.jpg
”Anteeksi kun kesti, piti ottaa vielä pari juttua esille. Tule, voin näyttää mihin voit laittaa päällysvaatteet”, Jani selitti tohkeissaan. Eliseä hymyilytti. Jani oli heti ihan erilainen, kun ei oltu koulussa. Ja Elise piti siitä. Jani oli aina ollut innokas ja mukava, nyt vielä enemmän.

snapshot_db94b029_dbdfda8c.jpg
Elise tunsi koko ajan enemmän olevansa kotonaan. Hän unohtui välillä katsomaan ikkunoista avautuvia maisema: lunta pyrytti hiljaksiin ja sen erotti hyvin katulamppujen loisteessa. Talvi pakkasessa leijuvaa unelmaa. Oli niin romanttista ulkona…

snapshot_db94b029_bbdfdaec.jpg
Ja sisällä Elise sotki kokoon porkkanalaatikkotaikinaa kuunnellen Janin jostain löytämää joululaululevyä. Sellaisia kaupallisia jollotuksia, mutta hyvin tunnelmaa keventäviä ja työskentelyä rytmittäviä. Elise aina vain teki mitä Jani pyysi, välittämättä lainkaan siitä, että ensin hän käsitteli piparkakkuja ja sitten vasta pääruokaa… Ei ollut väliä, mitä missäkin järjestyksessä.

snapshot_db94b029_3bdfdb8d.jpg
Kunhan Jani hääräsi koko ajan hänen kanssaan. ”Paljon porkkanalaatikkoa ainakin luvassa. Tuleeko tänne iso suku vai…? Jos siis saan kysyä?” Elise alkoi olla niin vapautunut, että menetti välillä se kohteliaan otteen, jolla hän piti itseään kurissa. Vaikkei Jani ollutkaan enää hänen opettajansa, niin oli mies silti häntä vanhempi ja käytännössä ihan vieras…

snapshot_db94b029_7bdfdbc4.jpg
”Hmmh… Niin, totta kai saat kysyä. Osittain. Lähinnä tänne tulee kuitenkin ystäviäni. En ole tainnut mainita, mutta veljeni asuu Ranskassa ranskalaisen vaimonsa kanssa, olen siellä viettänyt jokusen vuoden itsekin. Muun muassa he tulevat viettämään aattoa tänne. Muiden vieraiden osalta voin luvata, että huomenna täällä ei tulla puhumaan muuta kuin ranskaa. Mon dieu! Ainoa päivä kun voin unohtaa kouluasiat taitaakin olla tämä”, Jani tokaisi kuitenkin lopuksi huvittuneena. Elise hymyili säihkyvästi miehelle takaisin, ihanaa kun hänelle puhuttiin noin suoraan.


Sitten oli aika keskittyä taas omiin touhuihin hetkeksi.

snapshot_db94b029_dbdfdbf0.jpg
”Ääh, miten onnistuin taas tässä…” Elise vaikeroi, kun painavaa ja täyttä kulhoa pöydälle asettaessa sen sisältöä valui hänen kädelleen. Nyt oli sormet ihan porkkanalaatikossa.

snapshot_db94b029_7bdfdc44.jpg
Jani oli yhtäkkiä hänen takanaan samaisen käsipyyhkeen kanssa, jota Elisekin oli käyttänyt monta kertaa sen illan aikana sotkiessaan. ”Tekevälle sattuu. Anna minä autan…” Elise ei aivan tiennyt, mitä Jani aikoi, mutta joka tapauksessa hän otti vähän säikähtäneenä, lähinnä nolostuneena kun hänen erheensä oli huomattu, askeleen kauemmas. Pyyhkäisi hermostuneena hiuksia sivuun kuten hänellä oli tapana ja sitten oli jo naamakin laatikossa.

”Eh… Annatko vain sen pyyhkeen, kyllä mä osaan sotkuni siivota.” Jani vain kallisti päätään hymyillen ja ojensi pyyhkeen punastelevalle Eliselle. ”Ei sinun tarvitse pelätä.” Jani totesi kuin ohi mennen kääntyessään taas oman touhunsa pariin. Vaikka Elise ei sitä halunnut oikein itselleenkään myöntää, kyllä hän näköjään oli pelännyt. Hän oli vieraassa paikassa, sen käytännössä vieraan miehen kanssa, ihan tervettä itsesuojeluvaistoa jota Elisellä vielä ihmeen kaupalla oli… Mutta kyllä Janiin Elise pystyisi luottamaan. Tai ainakin oppisi, ainakin tätä menoa.

snapshot_db94b029_bbdfddf7.jpgsnapshot_db94b029_7bdfdccd.jpg
”Hyvin ollaan saatu kaikki kokoon. Yksin minulla olisi mennyt tähän ikuisuus, kiitos”, Jani aloitti illan kääntyessä kohti yötä. Elise alkoi jo vilkuilla kelloa huolestuneena. ”En pidättele sinua enää kauan, enää vain ensimmäinen salaattisatsi tekemättä. Mutta tässä ei olla ehditty muuta kuin laittamaan ruokaa.” Elisen vatsassa alkoi taas kipristellä tuttu odottava jännitys. Niin… Ei oltu ehditty jutella ja tutustua.

snapshot_db94b029_1bdfdd4a.jpg
”No tuota… Sinulla on siis ainakin veli Ranskassa?” Jani nyökkäsi vahvistukseksi. Kyllä Elise muisti, mutta siitä oli hyvä pompata seuraavaan aiheeseen… ”Mullahan on kanssa isoveli, joka on jo muuttanut pois kotoa. Pari vuotta mua vanhempi.” Elise piti tauon. ”Ääh… Tuntuu turhalta kertoa. Kaikki, mitä mä niihin ranskan aineisiin olen laittanut itsestäni tai tulevaisuudensuunnitelmista tai mitä lie on ikinä kysyttykään on totta.”

snapshot_db94b029_3bdfdd8b.jpg
”Noh”, Jani jatkoi siitä, ”hyvä tietää. Kyllä niissä on kaikenlaista tullut vastaan, olen melkein iloinen kun on vaitiolovelvollisuus, mutta ainakin sinä sitten olit totuudenmukainen. Aiot siis eläinlääkäriksi? Hieno tavoite.” Elise nyökkäsi ujosti. ”Ja tuota…” Jani mietti taas selvästi, missä raja meni. Elisestä tuntui sillä hetkellä, että ei yhtään missään tai jossain kaukana ylhäällä.  ”Sinuun olisi mukava tutustua muutenkin kuin aineiden kautta.” Elise naurahti mielissään. ”Toki. Samoin. Tai siis…” Elise pudisti päätään turhautuneena. Jani vain hymyili sitä lämmintä hymyään.

snapshot_db94b029_9bdfe3f0.jpg
”Oho! Hitsi vie”, Jani yhtäkkiä älähtikin. Elise seurasi hämillään miehen katsetta, kun tämä kääntyi ympäri. ”Ai niin”, Elisekin huokaisi, kun muisti, että liedellä oli vielä jotain. Jani kiirehti laittamaan liesituuletinta kovemmalle ja selitti itsekseen jotain yli-innokkaasta palohälyttimestä. Silloin Elise sai tilaisuuden vähän setviä ajatuksiaan.

snapshot_db94b029_9bdfe613.jpg
Ilta oli ollut ihan mahtava, hän oli saanut olla ihan kaksin Janin kanssa. Joululaulut soivat vieläkin taustalla. Elisen teki mieli nauraa tai laulaa ääneen, hän oli niin onnellinen. Tämä kaikki oli kuin toteen käynyttä unta eikä Janin puheiden mukaan vielä loppuisi siihen.
”Elise, otatko salaatin ainekset kaapista, siitä alahyllyltä? Elise?” Elise hätkähti vasta hetken kuluttua liikkeelle Janin myhäillessä huvittuneena.


***

snapshot_3b910073_9bd97310.jpg
Siiri väänteli käsiään ja pyöri tuskastuneena ympäri huonettaan ja yläkertaa, ilta oli juuri lopullisesti pimentynyt ensimmäisen mukavan lomapäivän päätteeksi. Mutta sitten Siiri ei voinut enää pidätellä ahdistavia ajatuksiaan, jotka vyöryivät hyökyinä päälle ja takertuivat nuoreen mieleen kuin takiaiset.

snapshot_3b910073_1bd973b4.jpgsnapshot_3b910073_9bd973ea-1.jpgsnapshot_3b910073_9bd97422.jpg
”Miten mä voin enää edes tavata sitä! Nyt se taatusti tietää, kuka ne kaikki kortit on antanut ja ja… Se tietää taatusti kaiken eikä enää halua olla mun kanssa missään tekemisissä!” Siiri itsekin tiesi sentään olevansa pahemman luokan stalkkeri, mutta ei sille mitään voinut, siitä oli tullut elämäntapa ylä-asteen aikana.

snapshot_3b910073_1bd97455.jpg
Nytkin ajatuksistaan huolimatta Siiri päätyi ikkunansa äärelle ja sattui vilkaisemaan ulos tottuneesti tiettyyn suuntaan, juuri oikealla hetkellä…


Siirin hengitys pysähtyi ja jähmettyi kurkkuun, suu aukesi aavistukseen. Hetki tuntui kestävän ikuisuuden, mutta sinä aikana roskapussia yhteiseen taloyhtiön roskikseen vievä Mikael ei ehtinyt ulkona ottaa oikeasti yhtäkään askelta.

snapshot_3b910073_9bd97507.jpg
Sitten Siiri jo juoksi ja toivoi, että hänen taas tarkoituksella oven pieleen jättämänsä roskapussi oli yhä siinä, siitäkin oli tullut tapa. Aina valmiina odottamassa tällaista tilaisuutta… Eikä Siiri jättänyt nytkään siihen tarttumatta. "Siiri mitä sä meluat!" kuului siskon huoneesta Siirin juostessa ohi, mutta Siiri ei kiinnittänyt mihinkään muuhun huomoita kuin siihen, ehtisikö ajoissa ulos.

snapshot_3b910073_7bd9770b.jpgsnapshot_3b910073_bbd97714.jpg
Siiri asetteli vielä kerran hiuksiaan kävellessään ja toivoi, että näytti hyvältä ja Mikael näkisi ja toisaalta, että Mikael ei olisi huomannut häntä laisinkaan.

snapshot_3b910073_7bd97756.jpg
Mutta turha toivo, Siiri oli tehnyt tämänkin tempun niin monta kertaa, että jalat kuin itsestään asettuivat oikeaan tahtiin, jolloin Siiri ja Mikael pääsivät roskikselle yhtä aikaa. ”Anna mä nostan kannen”, Mikael totesi matalalla äänellä eikä odottanut vastausta, nostanutkaan katsetta. Siiri heitti oman pussinsa Mikaelin viskaaman päälle mielissään siitä, että Mikael kuitenkin näytti huomaavan hänet.

snapshot_3b910073_1bd9782b.jpg
”Noh, sitten sisälle, täällä on vähän kylmä ilman takkia…” Siiri mutisi kun pakotti itsensä sanomaan jotain. Hän oli kääntymäisillään ja odotti Mikaelin tekevän samoin, kuunteli, mutta ei kuullut mitään. Mikael pysyi paikoillaan ja… voi hitsi katsoi häntä.

snapshot_3b910073_9bd97908.jpg
Siiri painoi katseensa, Mikael jatkoi katselua, mietteliäänä. ”Siiri”, Mikael totesi nimen kuin maistellen. Siiri värähti. Mikael sanoi hänen nimensä! Siiri ynähti vastaukseksi, kun ei saanut mitään muuta järkevää ääntä itsestään. Sydän hakkasi jotenkin hitaasti ja varovasti hänen rinnassaan, pelokkaana. Siiri kohotti hitaasti katseensa. ”Oot sä aika söpö tapaus”, Mikael ilmoitti lopuksi ja kääntyi sitten.

snapshot_3b910073_3bd9792f.jpgsnapshot_3b910073_dbd97976.jpg
Nyt Siiri ei ehtinyt sanoa mitään – kiitos kovasti, tai pelkkä kiitos tai no kiitos… - ennen kuin Mikael oli jo kääntynyt lähteäkseen. Siiri kelasi hetken vielä sanoja mielessään, toisti melkein itselleen ääneen, hämillään, epäuskoisena. Kääntyi lähteäkseen, kuuli kun Mikael sulki kauempana kotiovensa. Mutta sitten Siiri vihdoin sai asian sulateltua...Pysähtyi ja kääntyi.

snapshot_3b910073_3bfa71df.jpg
Siiri ei voisi palata kotiin enää koskaan, ainakaan oikeassa ulottuvuudessa. Olo tuntui leijuvalta. Mikael oli kehunut häntä! Puhunut suoraan hänelle! Voi ihanaa… Ei sitä onnen määrää voinut edes uskoa todeksi, teki mieli yhtä aikaa nauraa ja itkeä. Voitto, vihdoin! Siiri loikki riemuiten loppu matkan kotiin.


***

snapshot_9b94ba1a_fbdfe7bf.jpg
Kello oli jo paljon, mutta ainakin yhdessä huoneessa Juhon nelihenkisen perheen talossa oli vielä valot päällä ja telkkarin äänet kovalla. Pelin räikeät värit ja valon välähdykset heijastuivat seinälle ja sen edessä lattialla istuvien nuorien kasvoille, kuin irvokkaassa taideteoksessa. Poikien silmät kiilsivät innostuksesta.

snapshot_9b94ba1a_bbdfe7b1.jpg
”Hah, taas mä voitin! Mikä sua vaivaa, Juho? Otin ohjaimen mukaan mutta olisiko sun pelitaidotkin pitänyt muistaa tuoda vielä erikseen?” Juho vain hymähti vastaukseksi Rasmuksen ilakoidessa itsekseen vielä hetken.


Juho ei ollut pystynyt keskittymään iltaan niin hyvin kuin olisi halunnut. Ulkoisesti he olivat tehneet Rasmuksen kanssa kaikkea samaa kuin ennenkin, kuten nyt vaikka pelasivat. Mutta Juho yritti koko ajan alitajunteisesti etsiä merkkejä jostain normaalista poikkeavasta ja toisaalta tukahduttaa tuon tarpeen tietoisesti ja se vei keskittymisen muualle.

snapshot_9b94ba1a_fbdfe820.jpg
Sitten ovi raottui ensin aavistuksen ja pian huoneeseen astui nuori tyttö. Rasmus ei ollut huomaavinaan uteliasta yleisöä, mutta Juho ei voinut olla huomaamatta.

snapshot_9b94ba1a_fbdfe84f.jpg
”Äh Essi taas sä tunget tänne. Enkö mä ole pyytänyt sua antamaan mun olla rauhassa silloin kun on kavereita? Toi on ärsyttävää”, Juho ärähti. Rasmuksenkin oli pakko kääntää huomionsa Essiin, kun Juho puhuttelunsa ajaksi laittoi pelin pauselle.


Essi ei ollut moksiskaan sellaisesta saarnasta, taisi olla tottunut. Pikkutyttö nakkeli niskojaan ja ilmoitti sitten nenäkkäästi: ”Laita ovi lukkoon jos et halua ketään tänne. Kyllä mä voin tulla, tää on munkin koti ja äiti on kieltänyt sua omimasta kaikkia pelejä itsellesi. Sitä paitsi mut lähetettiin alun perin sanomaan, että teidän pitää olla hiljempaa ja mennä kohta nukkumaan.” Juho avasi suunsa pari kertaa kuin kala kuivalla maalla, hänellä ei ollut mitään tarpeeksi hyvää vastaväitettä. Rasmus tuuppasi Juhoa kylkeen ja iski silmää sanoen: ”Niin älä nyt, kyllä meillä saa faneja olla.” Juho meni aiempaakin enemmän lukkoon ja tyytyi vain hiljaa jatkamaan taas peliä.

snapshot_9b94ba1a_dbdfe874.jpg
”Sinulla on sitä paitsi kauniin jouluinen paita”, Rasmus kehaisi Essiä, joka hihitti mielissään. Rasmus ainakin osasi käsitellä pienempiä lapsia hyvin. Toisaalta… Juho oli pari kertaa ehdottanut, että Rasmus ottaisi Essin hoitoon viikoksi ja kertoisi sitten uudestaan mielipiteensä pikkuväestä.

snapshot_9b94ba1a_1bdfe8ac.jpg
Juhon pinna kiristyi tasaisesti, kun Essi asettui katselemaan peliä turvallisen etäisyyden päähän veljestään ja lähelle hänelle kiltimpää Rasmusta. Pikkutyttö kyseli koko ajan: ”Mitä nyt tapahtuu? Kumpi on kumpi? Mitä tässä pitää tehdä? Kumpi voittaa?” Rasmus vastaili kärsivällisesti, kunnes tyttö kyllästyi ja lähti. Vasta oven mentyä kiinni Juho pystyi taas hengittämään vapaasti.

snapshot_9b94ba1a_3bdfe8ca.jpg
”Rasse just tolla tavalla sä rohkaiset sitä tulemaan jatkossakin häiritsemään”, Juho yritti saada Rasmuksen ymmärtämään. Rasmus kohautti olkiaan. ”Se on söpö riesa. Ja kieltämällä jotain lapset vaan kiinnostuu enemmän. Mut sun oven saa vai lukkoon?” Juho ei pitänyt ilkikurisesta virneestä, jonka Rasmus väläytti hänelle. Juho pyyhkäisi kädellään. ”On aina saanut, melkein kaikki tän talon ovet saa. Etkö tiennyt? Jatketaan nyt”, Juho ärähti lopuksi turhautuneena. Rasmus tyytyi tottelemaan.

snapshot_9b94ba1a_5bdfe90e.jpg
Rasmus kuitenkin keskeytti kohta: ”Mutta haetaan mun patja sieltä kaapista kohta. Se ei ole kivaa, kun pitää yrittää olla hiljaa muiden nukkuessa. Niin kuin viime kerralla.” Juho kohautti olkiaan tyytyväisenä aiheenvaihdoksesta. ”Ja sitä viime kerralla. Se patja on jo aika tuttu sulle.” Molemmat hymyilivät, mutta eivät enää vilkaisseetkaan toisiaan.

snapshot_9b94ba1a_5bdfe9da.jpgsnapshot_9b94ba1a_9bdfe9ed.jpg
”Laitetaan valot kiinni kohta, mua väsyttää. Mä en älyy miten sä jaksat nyt jo alottaa sen äikän kurssin pakollisen kilometriromaanin, mä haluan vaan unohtaa kaiken kouluun liittyvän”, Juho marisi kuiskaten ja työnsi mielessään takavasemmalle ne pari muutakin asiaa, jotka hän pyrki hanakasti unohtamaan.


Rasmus hymisi poissaolevana vastaukseksi. ”Okei, kärtty. Mut tää on oikeesti kiinnostava”, poika lopulta henkäisi. Juho oli jo kääriytynyt peiton alle ja kääntänyt Rasmukselle selkänsä. Niin kuin aina ennenkin, Juho väsyi kaikkeen heistä kahdesta nopeammin.


Kaikki olikin mennyt sinä molempia jännittäneenä iltana vähän turhankin kepeästi ja normaalisti.

snapshot_9b94ba1a_1bdfeb01.jpg
Pojat menivät kaikkia muita ainakin sen pari tuntia myöhemmin nukkumaan sinäkin iltana. Kun valo sammui, oli aivan pimeää ja hiljaista. Lukuun ottamatta pientä kahinaa, joka syntyi siitä, kun pojat käänsivät kylkeä silloin tällöin. Kumpikaan ei saanut unta, kun ei ollut muuta tekemistä viemässä ajatuksia pois siitä yhdestä aiheesta. Ajatukset oikein pesiytyivät sen ympärille, kalvoivat koko kehoa.


Juho etenkin tunsi sydämensä hakkaavan ja kuinka tuskan kylmä hiki otti valtaansa. Hän ei ollut enää lainkaan varma, mitä olisi tilanteen toivonut olevan. Vitsi vai totta? Olisiko parempi, jos mitään ei olisi tapahtunut? Tai hei niin, että Rasmus ei pitäisi hänestä sillä lailla ollenkaan? Toisaalta se olisi tässä vaiheessa tuntunut jostain syystä tyhjältä… Lopulta pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Juho luovutti ja avasi silmänsä ja kohtasi saman tien Rasmuksen katseen lattianrajasta. Tuntui, kuin ajatukset olisivat loksahtaneet samoille urille.

snapshot_9b94ba1a_5bdfeb15.jpgsnapshot_9b94ba1a_fbdfef53.jpg
Molemmat nousivat istumaan, Juho asettautui hitaasti kylmälle lattialle. Hän tärisi niin kylmästä kuin… Tuntui, kuin ne toiset väristykset olisivat lähteneet jostain syvältä hänen sisältään, ytimestä, joka tärisi muutoksen pelosta. Ne vavisuttivat hänen kehoaan enemmän kuin mikään muu vielä koskaan. Jäätynyt ja jähmettynyt.

snapshot_9b94ba1a_fbdfef60.jpg
”Juho…” Rasmus aloitti kuiskaamalla huolestuneena.

snapshot_9b94ba1a_dbdfef90.jpg
”Ei tässä mitään”, Juho puuskahti hymyillen, katsoi hetken Rasmusta suoraan silmiin. Niin kuin sinäkin iltana, oli pakko kääntää katse. Rasmus pudisti hitaasti päätään. ”Juho”, Rasmus sanoi uudestaan, nyt vähän tiukemmin ja vaativammin. Rasmus tiesi, kun hänelle valehdeltiin. Vaikka Rasmuksen harmaista ja kirkkaista silmistä paistoi huoli, hän piti turvallisuuden etäisyyden itsekseen tärisevään Juhoon. ”Tää ei voi jatkua näin. Sun unohdetaan kaikki – suunnitelma ei taida päteä ainakaan suhun itseen. Miltä susta tuntuu oikeasti?” Rasmus uteli rohkeasti.

snapshot_9b94ba1a_7bdff002.jpg
Juho pudisti päätään ja nojasi tärisevään käteensä. ”Mä en tiedä. Mä en yhtään tiedä Rasse. Tää on kaikki ihan vierasta mulle. Mä en ole ennen ollut tyttöjenkään kanssa mitenkään muuten kuin ystävä jos sitäkään ja yhtäkkiä pitäisi päättää…” Juho sopersi yhteen menoon pahoinvoivana, kunnes Rasmus laski hetkeksi varovasti kätensä kaverinsa kädelle. Kevyet sormenpäät hädin tuskin hipaisivat. ”Onkohan siihen joku syy, ettei tyttöjen kanssa ole innostanut? Olisiko aika kokeilla jotain uutta?” Rasmus pidättäytyi vihjaamasta suoraan, Juho taisi ilmankin ajatella samaa nyt kun oli päässyt sille ajatuslinjalle. Sen sijaan Rasmus jatkoi taas ystävällisemmin ja kärsivällisesti. Juho pelkäsi.

snapshot_9b94ba1a_7bdff034.jpg
”Ei sun tarvitsekaan mitään päättää. Sä voit kokeilla ja päättää sitten. Jos sä haluat. Mulla… Mulle ei ole niin väliksi”, Rasmus lupasi. Rasmuksen silmät olivat huolesta kaventuneet, kulmat painuneet alas. Juho katseli ystäväänsä hämillään. ”En mä… Ei se ole oikein. Jos mä en oikeasti olekaan… Mä en halua tehdä sitä sulle. Sen mä ainakin tiedän, että sä ole mun paras ystävä. Mä en halua että se…” Juho sanat hiipuivat, kun Rasmus tarttui häntä uudestaan kädestä, tällä kertaa oikeasti otti kiinni.


”Jos ystävä pyytää jotain, niin entä silloin?” Juhon suu avautui aavistuksen, mutta sanoja ei kuulunut. Sydän hakkasi jo kuin valmiiksi. ”No, nyt mä pyydän sua.” Sitten Rasmus veti pelosta jähmeän Juhon lähelleen.

snapshot_9b94ba1a_9bdff2e8.jpgsnapshot_9b94ba1a_dbdff546.jpg
Koko ajan Rasmus onnistui sen pitämään sellaisena, kuin Juho olisi oikeasti tilanteen hallinnassa. Rasmus odotti yhä vain kärsivällisesti, kun Juho kokeili varovasti. Miltä tuntuu suudella ystävää. Ensin varovasti ja tunnustellen, sitten enemmän.

snapshot_9b94ba1a_bbdff558.jpg
Juho tunsi ihan vieraita tunteita. Kehon läpi kulkevia lämpimiä väristyksiä kaiken kylmyyden tilalle. Se oli aika juovuttavaa. Kun Rasmus upotti kätensä Juhon hiuksiin, Juhokin halusi tehdä jotain. Jotain… Kaikki oli ihan uutta, mutta hän halusi tehdä nyt jotain.

snapshot_9b94ba1a_5bdff705.jpg
”Oho”, Rasmus totesi hengästyneenä ja pienesti yllättyneenä kun huomasi, mihin oli päätynyt. Oli kuitenkin mielissään asioiden saamasta käänteestä, mutta yritti olla näyttämättä liian innokkaalta. Kun niitä kaikkia unia ja haaveita ja katseita oli kertynyt… Ja kaikki olikin nyt tässä, totta.


Juho katseli häntä silmät levinneenä kuin säikähtäneenä omasta teostaan. Rasmus kurotti kättään kohti pöytälampun katkaisijaa, mutta Juho esti nopeasti hänen aikeensa. ”Ei nyt. Mä en tiedä kuka olen”, Juho kuiskasi lyhyesti, kuulosti osin hätääntyneeltä ja osin kiihkeältä. Rasmus naurahti lyhyesti ja matalalla äänellä, rentoutui Juhon otteessa. Juho nuolaisi huuliaan. ”Otetaan siitä selvää”, Rasmus ehdotti.

snapshot_9b94ba1a_dbdff9a8.jpg
Oli sittenkin ihan hyvä, että oven saa lukkoon. Juho epäili, että ainakin Essi olisi saanut elinikäiset traumat, jos olisi nähnyt veljensä ja tämän kaverin kokeilut. Joiden raja muuten meni siinä, kun Rasmus yritti tarttua Juhon yöpaidan housuihin, sitten otettiin takapakkia.

snapshot_9b94ba1a_fbdff9bb.jpgsnapshot_9b94ba1a_5bdffa70copy.jpg

Mutta kyllä sitä ilmankin pystyi hetken pitämään hauskaa ja todellakin kokeilemaan… Miltä toinen tuntuu, tuoksuu, maistuu, suolainen makea lämmin iho pehmeät mukautuvat huulet, mitä tunteita se kaikki saa itsessä aikaan, niin paljon kaikkea uutta eikä ainakaan Rasmus ollut estämässä Juhoa.


***

snapshot_5b94b598_1bf13a21.jpgsnapshot_5b94b598_dbf13a4b.jpg
Tessa pyöri toimettomana ympäri eteistä. Heikki oli lähtenyt edellisenä iltana ja Tessa oli mennyt levottomin mielin nukkumaan, sama levottomuus piinasi häntä nytkin. Hän oli suorastaan pelännyt tätä päivää… Niin paljon hommaa, pitäisi niin pitkään tulla toimeen Artun kanssa.

snapshot_5b94b598_5bf13a6d.jpg
Tessa melkein säikähti, kun melkein kuin hänen ajatuksensa lukien Arttu juuri silloin asteli portaat alas. Nainen sai hädin tuskin pidäteltyä itsensä hätkähtämästä.

snapshot_5b94b598_fbf13a99.jpg
”Ai! Huomenta, Arttu”, Tessa tervehti parhaansa mukaan pirteästi.


Arttu ei vastannut, kuten tavallista. Hyvä kun edes pysähtyi kohdalle eikä vain jatkanut suoraan tietokoneelle… Tessa puri poskensa sisäpintaa.

snapshot_5b94b598_3bf13b30.jpg
”No… Haluatko, että laitan jotain aamupalaa sinullekin? Olin juuri menossa keittiöön…” Tessa yritti vielä saada kontaktia poikaan. Tessa ei olettanut minkäänlaista vastausta, joten hän yllättyi, kun saikin sellaisen. Ja hyvin erikoisen.

snapshot_5b94b598_3bf13bd5.jpg
”Juuri ton takia mä en pidä susta”, Arttu tokaisi. Tessa painoi katseensa hämillään. Hän ei osannut edes inahtaa enää. Arttu ei antanut sen suinkaan hidastaa itseään. ”Sä oot aina muiden pompoteltavissa ja aina vain huolehdit muista ja oot ihan ylikiltti, vaikkei tarvitsisi. Sä et osaa yhtään seistä omilla jaloillasi.” Tessa pudisti hitaasti päätään, suu liikkui aavistuksen, mutta ääntä ei tullut. Sitten Arttu teki vielä jotain kummallisempaa.

snapshot_5b94b598_9bf13c5b.jpgsnapshot_5b94b598_dbf13cb2.jpg
”Ja sekin, miten isä kohtelee sua”, Arttu jatkoi ja nosti samalla kyyristelevän Tessan katseen itseensä. Mutta ote oli hyvin hellä… Vaikka sanat olivat kovia ja äänikin kylmä ja jyrkkä. Tällä kertaa tosin viha oli suunnattu johonkin muuhun. ”Kyllä vaimon kuolemasta tulisi päästä yli, ainakin huomata muut tai vähintään myöntää, jos ei pysty siihen. Mä kuulin eilenkin, mitä te puhuitte illalla. Se ei ole oikein sua kohtaan.” Tessa sulki hitaasti auki jääneen suunsa. Artun äänessä alkoi olla huolta ja kiihkeyttä… ”Arttu…” Tessa melkein kuiskasi. Hänen sydämensä hakkasi, kun Arttu tuli lähemmäs. Tessa taisi jotenkin tietää, mihin tilanne oli menossa, mutta ei voinut eikä halunnut liikkua.


Arttu nosti kätensä hellästi naisen kasvojen molemmin puolin. ”Tän takia mä en voisi ikinä sanoa sua äidiksi.”

snapshot_5b94b598_7bf13d83.jpg
Tessaa ei oltu ikinä suudeltu niin, ainakaan ei muistunut mieleen. Olihan se väärin, hän on niin paljon Arttua vanhempi, avoliitossa tämän isän kanssa, miten paheksuttaisiin jos… Voi että kun tuntuu hyvältä. Mitä väliä! Tessan tunteet eivät olleet tästä maasta, nainen oli ihan taivaassa.

snapshot_5b94b598_3bf13dc5.jpg
”Arttu”, Tessa huokaisi kuitenkin uudestaan hiljaisella äänellä, pahoitellen. ”Mä olen sua melkein kymmenen vuotta vanhempi. Sinun isäsi…” Tessa todella toivoikin, että Arttu tällä kertaa keskeyttäisi hänet ja inttäisi vastaan.


”Mä pyydän, edes yksi päivä. Niin, ettei tarvitse muistella oikeaa tilannetta. Mä oon niin halunnut pitää sua lähellä. Ja… Kaikkea.” Artulle oli epätavanomaista takellella missään puheensa kanssa. Tessa näki pojasta ihan uuden puolen… suloisen sellaisen. Ja se mitä poika sanoi. Voi miten kaikki loksahtikaan kohdalle! Ihan klassinen tilanne, kiusaa, kun haluaa tukahduttaa tunteensa. Mutta ei se ollut tainnut auttaa, päätellen tilanteesta jossa he olivat. Tessa nosti nautinnollisesti käsiensä otetta vahvoilla ja nuorilla selän lihaksilla, Artunkin ote tiukkeni. Siinä oli niin mukava olla… Ja Tessa halusi nyt nähdä, mihin asti he pääsisivät. Uteliaisuus heräsi kuin ensikertalaisella.

snapshot_5b94b598_1bf13de8.jpg
”No…”, Tessa aloitti sovitellen. Artun ilme kirkastui heti. ”Yksi päivä, Heikki sanoi tulevansa vasta puolenyön jälkeen. Sitten saat lopettaa kaiken piikittelyn ja käyttäytyä ihmisiksi. Sovittu?”

snapshot_5b94b598_3bf13e06.jpg
Arttu hymyili vielä leveämmin jos vain mahdollista. Virnisti poikamaisesti, Tessan sydän hypähti mukavasti. Ihanat ruskeat silmät. ”Okei. Jos sä lupaat ryhdistäytyä." Tessa nyökkäsi miettimättä. Kyllä hän siihen nyt pystyisi, kun joku pyytää ja tukee. "Mutta mistä aloitetaan?” Tessa muisti vasta sitten päivän todellisen ohjelman. ”Ah! Tosiaan. Laatikoissa tulee menemään aika kauan…”

snapshot_5b94b598_9bf13e77.jpgsnapshot_5b94b598_fbf13efe.jpgsnapshot_5b94b598_dbf13f29.jpgsnapshot_5b94b598_bbf13f53.jpgsnapshot_5b94b598_bbf13fcd.jpgsnapshot_5b94b598_9bf14055.jpgsnapshot_5b94b598_7bf1405e.jpgsnapshot_5b94b598_dbf140c4.jpgsnapshot_5b94b598_7bf1424d.jpgsnapshot_5b94b598_5bf14292.jpg
Työnteko oli yhtäkkiä paljon mukavampaa ja hauskempaa. Päivä kului kuin siivillä. Tessalle oli melkein hävettävän helppoa siirtyä sillä tavalla roolista toiseen… Tuntui niin luontevalta olla koko ajan Arttua lähellä, olla koko ajan huomioitavana satunnaisen pari kertaa viikossa rytmin vastaisesti. Siihen hän oli tottunut Heikin kanssa, suukko tai hali silloin tällöin. Mutta tämä… Tämä tuntui oikealta ja tavalliselta. Ei Tessa osannut katua, miten hän voisi, kun hänestä tuntui paremmalta kuin aikoihin. Onnelliselta.

snapshot_5b94b598_7bf143e6.jpg
Arttu raotti hiljaa ovea Tessa nosti katseensa kirjasta vain lyhyeksi hetkeksi, mutta jatkoi sitten hymyillen sen lukemista tunnistettuaan tulijan. Päästyään sopivaan kohtaan Tessa laittoi kirjanmerkiksi vanhan ostoskuitin ja laski kirjan viereensä sängyn reunalle, siinä vaiheessa Arttu oli jo ehtinyt hyvin kiertää hänen luokseen.


snapshot_5b94b598_dbf14426.jpg

"No, oliko mukava päivä? Tällaistako toivoit?” Tessa kysyi hymyillen. Arttu hymähti vain vastaukseksi myöntävästi ensin, mutta kuulosti siltä, että halusi vielä jatkaa.

snapshot_5b94b598_fbf1443e.jpg
Arttu laskeutui sängylle Tessan viereen ja mietti kiitollisena mielessään sanoja, joita ei mitenkään osaisi muotoilla hiljaisena odottavalle Tessalle: ”Kyllä, elämäni paras päivä. Kaikki mitä olen toivonut tai haaveillut ja sitten vain suuttunut itselle ja muille…” Nyt edes sanat päässä eivät riittäneet.

snapshot_5b94b598_dbf1446c.jpg
Niinpä Arttu sanoikin jotain muuta: ”Tiedäthän, tätä päivää on vielä pari tuntia jäljellä. Kuulin, mitä puhuitte eilen eteisessä kun oli tullut lenkiltä aamulla”, Arttu vihjasi. Hän ei suoraan halunnut mainita isäänsä, mutta Tessan kasvoille lehahtavasta lievästä punastuksesta Arttu tiesi Tessan ymmärtäneen. Tessa kuitenkin jatkoi vakaasti Artun katselemista. Nyt he olivat samanarvoisia, olivat olleet koko päivän. Kummankaan ei tarvinnut pelätä tai perääntyä.
”No tuota… Kun Heikki on kuitenkin isäsi ja…”

snapshot_5b94b598_dbf144b3.jpg
Arttu veti Tessan lähelleen. ”Muistatko? Ei vielä pariin tuntiin.” Tessa värähti hänen käsiensä alla, vaikka Arttu yritti olla malttavainen ja hienovarainen. Sitten Artun mieleen nousi ajatus, joka sai kaikesta huolimatta pienen virneen kohoamaan kasvoille.


”Et kai ole neitsyt tai mitään?” Tessa naurahti nyt hermostuneesti, mutta pudisti päätään. Punaiset posket näyttivät kivoilta niitä reunustavan saman sävyisen hiusmeren kanssa.
”Een… Mutta viime kerrasta on aikaa.”


”Haluatko?” Arttu sitten varmisti kulmat kurtussa. Niin kovasti kuin hän halusikin päivästä kaiken irti, hän ei silti halunnut satuttaa Tessaa. Enää yhtään enempää.


Tessa oli kuitenkin se, joka vastaukseen aikaa tuhlaamatta veti heidät sängylle.

snapshot_5b94b598_fbf14529.jpg
”Pari tuntia on lyhyt aika. Kyllä päivä nyt pitää kunnolla päättää, tämähän kuuluu myös meidän uusiin rooleihin”, Tessa ilmoitti hymyillen hurmaavan suloisesti. Sillä tavalla vähän ujosti ja varautuneesti… Mutta kuitenkin lämpimästi. Arttu halusi painaa sen hymyn mieleensä. Merkki siitä, että Tessa luottaa häneen täysin. Toisaalta nuori mies tunsi itsensä voittajaksi ja toisaalta hyvin nöyräksi ja otetuksi.

snapshot_5b94b598_dbf144f8.jpg
Arttu ei ollut ikinä ennen tuntenut ketään kohtaan sillä tavalla. Ja hän halusi jotenkin saada Tessankin ymmärtämään sen… Kuinka tärkeä ja ainutlaatuinen nainen tämä olikaan. Ei pelkkä kynnysmatto tai taloudenhoitaja, vaan itsenäinen ja vahva nainen, joka ansaitsee kaiken mitä haluaa. Arttu ainakin oli valmis varmistamaan sen. Vielä pari tuntia.

 

******

...Huh huh paria vikaa tarinaa kirjoittaessa. Niissä vähän vaihdetta suuremmalle... Mutta se minun edesottamuksistani. Kommentoikaahan ^^ Ja nyt on muuten oikeasti enää viisi yötä jouluun!

järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa 

keskiviikko, 14. joulukuu 2011

22.12

 

Hyvää myöhästynyttä Lucian päivää! Itsekin olin eilen koulussa kiertämässä ja laulamassa laulua valkoisessa kaavussa, kuoron seitsemän henkilön erikoisyksikkö... Hubaa oli ^^ Mutta asiaan.

Dodeh, lisää pukkaa ja vielä ihan aikataulussa ^^ Nyt osia alkaakin sitten ilmestyä useammin ja tarinat saapuvat päätökseensä, yksitellen...

***

22.12 keskiviikko

snapshot_5b94b598_3bdbd9c1.jpg

Heikki rynnisti huoneesta toiseen hiljaa henkensä alla sadatellen. ”Mihin ihmeeseen laitoin sen laukun? Pitäisi jo kohta lähteä.” Tessaa nauratti, hän yritti kuitenkin käyttäytyä mahdollisimman siveellisesti. ”Äläs nyt, ei sinulla vielä niin kiire ole. Kyllä se löytyy enkä usko, että se olohuoneessa muutenkaan olisi.”

snapshot_5b94b598_1bdbda4f.jpg
”Mietin vielä… Pärjäättehän te täällä varmasti? Tulen mahdollisimman nopeasti takaisin, mutta minulla tulee silti menemään myöhään.” Tessa nyökkäsi vakaasti. ”Tietenkin, emme ole kumpikaan lapsia”, Tessa vakuutti viitaten itseensä ja Arttuun, vaikka poika välillä sillä tavalla käyttäytyikin. ”Katso nyt, kuusikin on vielä hyvä ja kaikki valmista ruokia lukuun ottamatta.” Niin, olohuoneessa olikin todellisen juhlan tuntua. Siitä koristelusta vastannut Tessa oli tyytyväinen itseensä.

snapshot_5b94b598_3bdbdaa0.jpg
”Olet oikeassa, kuusi valmis…” Heikki mutisi hajamielisenä ja jatkoi etsintäänsä. Tessa huokaisi lyhyesti.

snapshot_5b94b598_9bdbdb0f.jpg
Tessa oli lopulta päässyt eteiseen asti etsinnöissä Heikin kanssa, kun ulko-ovi aukesikin ennen aikojaan. ”No mutta”, Tessa puuskahti.

snapshot_5b94b598_fbdbdb47.jpg
”Eikö sinulla pitäisi olla nyt kohta puoliin se joulujuhla alkamassa? Tulee vähän kiire lähdön kanssa”, Tessa totesi lenkkivaatteissa ovesta astuvalle Artulle. Siellä ei tainnut olla enää niin kylmä, kun tarkeni poika noin.

snapshot_5b94b598_5bdbddac.jpg
Mutta kun Tessa ei saanut mitään vastausta Heikkikin havahtui tulijaan. Silloin Arttu oli kuitenkin jo menossa, pyyhältämässä molempien ohi mitään sanomatta.

snapshot_5b94b598_3bdbdcd4.jpg
Tessa kuitenkin nykäisi Arttua terävästi hihasta ja sai toisen pysähtymään ja kääntymään ympäri. Tessan täytyi selvitellä kurkkuaan ensin vähän, kun oli säikähtänyt omasta liikkeestään. Mutta sitten: ”Voisitko edes vastata minulle? Yrittää edes vähän kunnioittaa? En vaadi kutsumaan äidiksi tai mitään, mutta edes…”

snapshot_5b94b598_3bdbdd2c.jpg
Arttu tuhahti, se kuulosti vähän naurahdukselta. ”Sä oot oikeassa. Sä et ole mikään äiti, älä edes yritä olla. Mun asiat ei kuulu sulle.” Tessa jähmettyi kesken lauseen, aiemmin rauhallisena pysyneen Heikinkin suu avautui tyrmistyksestä.

snapshot_5b94b598_7bdbdbf0.jpg
”Mutta Arttu..!”


”Anna hänen mennä, Heikki”, Tessa pyysi ohuella äänellä. Ei ihan meinannut itkettää, tai ehkä vähän, mutta… Ääh, kaikki oli taas hetken niin kepeää ja mukavaa, sitten tuli Arttu.

snapshot_5b94b598_fbdbdbe4.jpg
”Mutta ei Arttu sinulle noin saisi…!” Heikin ääni kohosi jyrinäksi.


”Anna olla, pyydän”, Tessa aneli. Hän ei halunnut jatkaa tätä kohtausta yhtään pidempään kuin tarvitsi.

snapshot_5b94b598_dbdbde06.jpg
”Oletko kunnossa?” Heikki lopulta kääntyikin Tessan puoleen ja pelkästään siitä Tessa jo piristyi. Kun joku huomioi ja huolehtii.


”Olen olen, tässä vain on ollut nyt niin paljon kaikkea…” Tessa mutisi eikä oikein tiennyt itsekään, mistä puhui.


”Tiedän, ja olen pahoillani. Se on osaltaan minun syytäni. Tule tänne…”

snapshot_5b94b598_1bdbe09f.jpg
Niinä hetkinä Tessasta tuntui, että hän todella on oikeassa paikassa. Turvallisesti miehen käsivarsilla, huomioitavana, rakastettavana…

snapshot_5b94b598_3bdbe143.jpg
”Tiedäthän…” Tessa aloitti hymyillen. ”Arttu lähtee varmaan jonnekin juhlimaan loman alkamista. Sitten meillä olisi vähän aikaa kahden kesken ennen kuin sinun pitää lähteä, viimeinen ilta.” Tessan ääni värisi yhtä lailla innostuksesta ja jännityksestä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän itse ehdotti mitään suoraan. Mutta kun Heikki oli nyt niin kiltti ja lempeä häntä kohtaan…

snapshot_5b94b598_7bdbe184.jpg
Heikki vetäytyi kuitenkin heti hymyttömänä pois. ”En voi… Olen pahoillani.” Sanomattakin Tessa tiesi, että edesmennyt vaimo oli yhä välissä.

snapshot_5b94b598_9bdbe16a.jpg
Tessa yritti olla jälleen ymmärtäväinen, nyökkäsi hymyillen, mutta… Aina vaan. Eikö sellaisesta muka pääse yli? Sitten Tessa jo häpesi ajatuksiaan ja hymyili aiempaa kirkkaammin.

snapshot_5b94b598_fbdbe2d5.jpgsnapshot_5b94b598_3bdbe2f4.jpg
”Noh… Etsitään sitä laukkuasi vielä alakerrasta, mennään kohta ylös. Kyllä se vielä löytyy…”


***

snapshot_7b90fd46_bbdfbfbacopy.jpgsnapshot_7b90fd46_5bdfc03a.jpg
”No niin, rohkeasti vielä sieltä takaa ensimmäisiin riveihin, sali tulee taas aivan täyteen ja vain pari ensimmäistä riviä pitää varata esiintyjille… Vaikka hyvältä siellä jo näyttääkin.”

snapshot_7b90fd46_7bdfc06a.jpgsnapshot_7b90fd46_1bdfc0ec.jpg
Elise istahti huokaisten alas. Koko kävelymatkan hän oli vilkuillut yleisön siihen nurkkaan, jonne opettajat kerääntyivät. Mutta kyllä hän oli tainnut jo arvata, että Jani oli lähtenyt jo lomalle. Ei näkynyt tuttua hymyä muiden joukossa…

snapshot_7b90fd46_fbdfc110.jpg
”Niin onhan tässä vapaata?” Elise havahtui kysymään. Hän sai myöntävän vastauksen kahdelta innokkaan oloiselta tytöltä, taisivat olla kakkosia niin kuin Elisekin. Joiltain kursseilta tuttuja kasvoja. Elisen oma paras kaveri Kaisa, se paikan varaaja muissa juhlissa, oli lähtenyt jo etelään perheineen joulua viettämään, niin kuin aikaisempanakin vuonna.

snapshot_7b90fd46_dbdfc4d1.jpg
”Rasse lähetään heti jos täällä on vain jotain tylsää puhetta niin kuin itsenäisyyspäivän juhlassa.” Elise vilkaisi nopeasti taakseen. Jotain hölmöjä ykkösiä, jotka luulevat itsestään niin niin paljon. Toinen onnistui tönäisemään kyynärpäällään edessään istuvaa tyttöä.

snapshot_7b90fd46_bbdfc218.jpg
”Älkää viitsikö, kattokaa vähän mitä teette!” Tyttö kivahti takaisin. Elise ei jaksanut kuunnella lyhyttä kiivasta sananvaihtoa. Miten hän kestäisi koulussa vielä vuoden, kun ei Janiakaan enää olisi… Ja oli niin huono yhteishenki. Hälinä salissa alkoi kasvaa ajan kuluessa ja oppilaiden tylsistyessä.

snapshot_7b90fd46_3bdfc2ac.jpg
Sitten edestä kuului onttoja askeleita niiden osuessa portaisiin. Tietenkin Liina oli taas innokkaana etunenässä juhlaa aloittamassa…

snapshot_7b90fd46_5bdfc331.jpg
”No niin, hienoa, kaikki ovat asettuneet. Kuvaamataidon ryhmäläiset tulevat myöhässä esityksensä kanssa teknisten ongelmien vuoksi, joten aloitamme sitäkin mahtavammalla rehtorin tervehdyspuheella.” Näytti olevan teknisiä ongelmia salissakin, kun mikrofoni ei toiminut, mutta Liinasta lähti ääntä tarpeeksi ilmankin. Rehtorin astuessa eteenpäin oppilaat hurrasivat asiaan kuuluvalla tavalla. Sitten Elise kuuli kännykän äänettömän tärinähälytyksen laukustaan ja kumartui etsimään sitä vaivihkaa.

snapshot_7b90fd46_dbdfc35b.jpg
Elise piilotti kännykän hitaasti. Pieni tyytyväinen hymy käväisi Elisen kasvoilla, vaikka rehtorin paasaavalla äänellä oli heti nukuttava vaikutus. Jani oli lähettänyt viestin, jossa pyysi Eliseä soittamaan kunhan tyttö pääsisi juhlasta. Eliseä jännitti, mitä asiaa Janilla mahtoi olla… Elise ei malttanut odottaa juhlan loppua. Toivoi koko ajan, että voisi unohtaa jo koulun kiireen ja vain jättää taakseen tämänkin rasittavan meluisan salin, olla Janin kanssa jossain... Unelmoidessa juhla kuluikin vähän joutuisammin.


***


Rasmus ja Juho olivat kuitenkin lähteneet kesken juhlasta kuten aika moni muukin, etenkin takarivistä. Saatuaan ulkovaatteet päälle he suuntasivat kiireesti ulos hämärtyvään viileään iltaan, lomalle ja vapauteen koulusta. Tai siis aina siihen asti, kun Rasmus kiskaisi Juhoa hihasta ja sai kaverinsa pysähdyksiin.

snapshot_7b90fd46_dbdfc88a.jpg
”Hei, tänään ois ainakin yhdessä paikassa taas hyvää menoa luvassa. Päättäjäisbileet. Porukka aikoo mennä sinne suoraan juhlista, joten meidän pitäisi kanssa kohta suunnata sinne jos ei haluta jäädä mistään paitsi”, Rasmus ehdotti innoissaan.

snapshot_7b90fd46_5bdfc9d5.jpg
Juho hymisi hyväksyvästi, mutta pudisti sitten päätään. ”En mä voi. Pitää mennä kotiin, on sitä kuusen hakua perheen kanssa ja sellasta… Saan arestia jos en ole paikalla ja pikkusiskokin pettyisi.” Juho painoi katseensa hämillään lopuksi. Harvoin hän mistään Rasmuksen kanssa tekemisestä kieltäytyi, mutta nyt oli hyvä syy.

Sitä vain, että Juho ei tiennyt, oliko se ainoa syy. Hän muisti taas, mihin viime juhlat olivat päättyneet… Mutta ilmeisesti Rasmus ei, joten Juho kokosi itsensä ja tokaisi vielä nopeasti ”sori”.

snapshot_7b90fd46_dbdfcbc7.jpg
”Ai…” Rasmus huokaisi vain harmissaan.

snapshot_7b90fd46_7bdfcb14.jpg
”Kyllä sä voit sinne mennä. Ei mua haittaa”, Juho ehdotti. Hän tiesi kuitenkin vastauksen etukäteen ja aiempaa paremmin syynkin siihen, siis oletettavasti.

”Ei siinä oo mitään mieltä yksin", Rasmus naurahti, mutta jatkoi sitten nopeasti kuin yrittäen saada edellisestä lauseesta kepeyttä mukaan: "Sitä vaan, että mihin mä sitten illalla meen, kun sulla on muuta menoa? Äiti ja Laurihan lähti Thaimaahan jouluksi jo aikaa sitten, mua odottaa tyhjä koti.” Rasmus puhui harvoin perheestään, mutta Juhokin tiesi, miten välinpitämätön ilmapiiri siellä oli.

Ja vaikka Rasmus muuta väitti, se näytti sattuvan. Sentään Juhosta tuntuisi sen takia vähän paremmalta ottaa Rasmus yöksi aattoa vasten, ettei sen tarvitsisi viettää joulua yksin.


Sehän oli vain ystävän teko? Ja sovittu ennen… Sitä.

snapshot_7b90fd46_7bdfcabb.jpg
”Hei, loma alko. Älä näytä noin happamalta. Mä voin vaikka saattaa sut pysäkille, ettei sun tarvitse heti jäädä yksin.” Juho tuuppasi Rasmusta. Rasmus nosti katseensa ja hymyili pienesti. ”Kiitti. Mutta mennään pois tästä, me ollaan oven eessä.” Juho oli kiitollinen nopeasta toiminnasta.

Hänestä alkoi jo tuntua kiusalliselta, harvoin hän välitti kenestäkään niin paljon, tai ainakaan näytti sitä. Yleisesti pikkusiskokin oli hänelle ärsyttävä riesa, mutta Rasmus oli niin tarpeeksi monta kertaa kuullut niitä joulukuusenhakureissun kaltaisia lipsahduksia, että tiesi totuuden.

snapshot_7b90fd46_fbdfccac.jpgsnapshot_7b90fd46_1bdfcd4c.jpg
Sitä mukaa kun aurinko laski ja värjäsi lunta punakarvaiseksi, lämpötilakin putosi. Aiemmin leudolta tuntunut tuuli puri nyt paljaita käsiä ikävästi, lumipyrykin alkoi jälleen varjojen yhä pidentyessä.

snapshot_7b90fd46_fbdfcd39.jpg
”Onko sulla kylmä?” Rasmus kysyi, kun Juho jälleen yritti vaivihkaa hieroa käsiään yhteen. Juho pudisti nopeasti päätään. ”Ei.” Katu oli muuten hiljainen, tuuli ulisi ahnaasti silloin tällöin. Yhdenkin sanan tärinän kuuli siis selvästi. Rasmus tuhahti tietäväisesti Juhon vastaukselle. ”Sä voit mennä, bussi tulee varmaan kohta. On sullakin vähän käveltävää.”

snapshot_7b90fd46_5bdfccf4.jpg
Juho vilkaisi Rasmusta, tutki kasvoja ja yritti päätellä, pistäisikö Rasmus pahaksi yksin jäämistä. Lopulta Juho huokaisi helpottuneena ja virnisti pikaisesti. ”Okei, nähään huomenna. Muistakin tuoda se ekstraohjain tai muuten me ei voida pelata moninpelinä. Se Essin saamarin hamsteri puri rikki sen meidän kakkosohjaimen johdon.”

snapshot_7b90fd46_3bdfcdbe.jpg
”Joo, mä muistan”, Rasmus lupasi hymyillen. Juho jäi paikoilleen vielä hetkeksi. Tuntui, kuin pitäisi sanoa jotain, mutta pää löi tyhjää. Lopulta Juho ärähti itselleen henkisesti ja kääntyi kannoillaan.

snapshot_7b90fd46_9bdfcec9.jpg
Hän oli varma, että Rasmus katseli hänen peräänsä niin pitkään kuin vain pystyi. Mutta Juho käveli vakaasti taakseen katsomatta, mitä nyt meinasi pari kertaa liukastua jalkakäytävällä. Tuuli puhalsi lumen pois petollisen sulien kausien jään päältä… Paljasti jotain aiemmin piilossa ollutta.


***

snapshot_3b910073_dbbefbce.jpg
”Oli ihan turha juttu tulla johonkin juhlaan. Oltaisiin voitu lintsata koko päivä.” Ei valittaminen enää mitään auttanut, kun juhlassa oltiin jo istuttu ja oltu. Sinipaitainen poika ansaitsi siksi vain turhautuneita katseita.


Siiri jähmettyi. Nyt oli viimeinen hetki, joululoma oli alkanut ja Mikael oli lähdössä.

snapshot_3b910073_fbbefbe0.jpgsnapshot_3b910073_1bbefc1a.jpg
”Siiri hei mennäänhän hakemaan päällystakit luokasta, mun pitää antaa sulle se lahjakin. Vai unohtuiko sulla jotain ylös, miksi sä pysähdyit?” Oona ei saanut Siiristä mitään vastausta irti. Siiri vain katsoi eteensä jähmettyneenä, kun joku poikajoukko remusi ovilla. Miksi ne yrittävät kaikkea änkeä samaan aikaan, tyhmät…


Samaan aikaan Siirin sydän hakkasi jo niin, että korvissa kaikui. Hän uskaltaisi, olisi pakko! Nyt!

snapshot_3b910073_9bbefd42.jpgsnapshot_3b910073_1bbefd30.jpg
”Siiri! Mikä sulle tuli? Et kai sä ilman takkia mene?” Siiri ei vastannut, juoksi vain sydän pamppailen ja se kortti kädessään, näki ainoastaan Mikaelin loittonevan selän.

snapshot_3b910073_bbbeff7d.jpg
Siiri sai kuin saikin Mikaelin kiinni, vetäisi takin hihasta. Sitten, kun Mikael pysähtyi ja kääntyi hitaasti, Siirin kurkku umpeutui. ”Siiri?” Mikael totesi kummastuneena. Siirin sydän hyppäsi. Mikael tiesi hänen nimensä! Mikael viittoi muita jatkamaan matkaa ja kääntyi kokonaan Siirin puoleen. ”Onko sulla jotain asiaa?

snapshot_3b910073_3bbefffa.jpg
Hetken Siirin teki mieli pinkaista takaisin kouluun sisälle. Mutta kortti oli tiukasti hänen kädessään, selän takana. Odotti omistajanvaihtoa. Tuuli puri kylmästi, hampaat kalisivat jo senkin takia. ”Mä…Tuota…”


”Hei yritäs nyt. Täällä on kylmä eikä sulla näytä olevan takkia”, Mikael naurahti. Siiriä ei palellut enää yhtäkkiä yhtään. Mikael huolehti hänestä ja se lämmitti enemmän kuin mikään takkatuli. Tämän yllättävän käänteen johdosta Siiri sai kehonsa taas toimimaan ja tyrkkäsi kortin Mikaelin käteen.

snapshot_3b910073_dbbf00c4.jpg
Sitten Siiri lähti pois paikalta, piti tarkkaan askeleensa juoksun ja kävelyn rajalla. ”Nyt se älyää mistä kaikki edellisetkin kortit on tullut. Miten mä voin enää kohdata sen…” Tyttö ei uskaltanut nytkään vilkaista taakseen, vaikka kovasti mieli teki. Siiri tahtoi päästä jonnekin ihan muualle, kadota vain ilmaan jos sopisi. Mutta katu hänen edessään näytti loppumattomalta. Lisäksi oli kylmä, mutta Siiri ei edes uskaltanut palata hakeakseen takin. Oli pakko viestittää Oonalle, että hän olisi senkin unohtanut… Kuinka noloksi voi mennä. Onneksi Mikael ei saisi tietää sentään siitä.

Mikael taas katseli Siirin perään, kunnes tämä katosi, ja vasta sitten vilkaisi korttia yllättyneenä. Joku tyttö juoksi Siirin perään ylimääräistä takkia retuuttaen, Mikael hymähti huvittuneena.


***

snapshot_fb94b37b_dbbf1c8c.jpg
Kiia oli huhuillut aikansa tultuaan tyhjään kotiin joulujuhlan jälkeen. Hassua, hänelle oltiin selitetty, että kaikki nimenomaan olisivat siellä Kiian tullessa… Mutta mikäs siinä, hetken rauhaa niiden mielettömän sekavien juhlien ja ahdistavan täyden salin jälkeen.

snapshot_fb94b37b_dbbf1c98.jpg
Kiia harhautui Eeron huoneeseen, talon pienimpään. ”Ei ihme, että se haluaa jättää meidät…” Olihan se aika pieni loukko. Kiiasta tuntui yhtä aikaa huvittuneelta ja haikealta. Oli sitä nyt sen pari päivää ehtinyt kuitenkin sulatella.

snapshot_fb94b37b_7bbf1cc3.jpg
Mutta huone tuoksui ihanasti Eerolta… Samaan aikaan vahva ja turvallinen, lämmin. Sellainen Eero oli. Kiia huokaisi syvään ja sulki silmänsä hetkeksi. Melkein voi kuvitella Eeron siihen viereen istumaan… Muistojen virta, pieniä paloja sieltä täältä Eeron liittyen. Niihin oli ihana upota, kun ahdisti. Unelmiin ja uniin, pumpuliin ja sulkea muu maailma pois.


Avattuaan silmänsä Kiia kuitenkin näki jotain muuta.

snapshot_fb94b37b_bbbf1d08.jpgsnapshot_fb94b37b_bbbf1c3e.jpg
”…Hitto…” Kunpa hän voisikin olla vain vilpittömän onnellinen Eeron ja… ja Hannan puolesta. Hanna oli mukava ja kiltti, niin paljon kuin Kiia hänestä mielessään noitaa yritti maalatakin. Hän vain oli niin mielettömän kateellinen… Miksei hänellä voinut olla jotain samanlaista. Omaa Eeroa. Juuri tätä Eeroa. Ehkä se oli kuitenkin vain asenteesta kiinni.

snapshot_fb94b37b_9bbf1d31.jpg
Sitten ovi kävi. Kiian sydän hypähti, josko nyt Eero olisi tullut… Kiia kiirehti nopeasti eteiseen.

snapshot_fb94b37b_3bbf1d8f.jpg
”…Ai, äiti”, Kiia ei saanut estettyä itseään toteamasta pettyneesti. Emma naurahti hyväntahtoisesti. ”Vai ai? Joulupukkiako odotit?” Kiia painoi katseensa hetkeksi, häpeissään. Mahtavan hienovaraista Kiia.  ”No ei mutta…”

snapshot_fb94b37b_1bbf1df7.jpg
”No jos oma rakas äitimme saa tuollaisen vastaanoton niin entäs sitten minä?” Eeron oli täytynyt tulla samalla ovenavauksella, mutta oli jäänyt vähän jälkeen. Joka tapauksessa, Kiian rinnassa räjähti ilo.

snapshot_fb94b37b_fbbf1e99.jpg
”No hyvä näin kai. Mitä, oliko noin kamalaa jättää koulu kokonaiseksi joululomaksi?” Eero vitsaili, kun Kiia ryntäsi veljensä syliin. ”Oli, ihan hirveää, kaikki ne ihanat opettajat kailottavine äänineen, joita ilman en osaa herätä ja millä minä aikani nyt täytän kun ei tule läksyjä”, Kiia jatkoi samassa hengessä. Kaikki oli taas helpompaa, kun Eero oli paikalla.

snapshot_fb94b37b_fbbf1ed2.jpg

”Entä minä? Millaisen tervehdyksen minä saan?” uteli ovensuuhun ilmestynyt Hanna. Kiian sisällä ei humahtanut ilkeästi ihan yhtä pahasti kuin joskus ennen. Hanna on kiva ja mukava, tekee Eeron onnelliseksi.


”Oi, melkein unohdin, voi minua”, Eero totesi ja hymyili lyhyesti Kiialle, Kiia vastasi siihen.

snapshot_fb94b37b_7bbf1f20.jpg
”No niin, mennään molemmat riisumaan päällysvaatteet vähän kauemmas. Eiväthän nuo ole nähneet toisiaan puoleen minuuttiin.” Kiia katseli paria vielä hetken äitinsä mentyäänkin. Ei tuntunut niin pahalta, ei yhtään niin pahalta…

snapshot_fb94b37b_bbbf1f3e.jpgsnapshot_fb94b37b_9bbf1f60.jpg
Kuten tavallisestikin Hannan ollessa talossa, Kiia lähti hakemaan kirjaa. Mutta tällä kertaa hänellä oli toinen suunnitelma. Miksi turhaan eristäytyä, kun Eero tulisi muutenkin olemaan niin vähän aikaa… Tai siis lähtisi vähän kauemmas hetken kuluttua.

snapshot_fb94b37b_5bbf1f84.jpg
Kyllä Kiia vielä entiseen voisi palata, siihen, että olisi tyytyväinen kun saa olla vain hiljainen osa Eeron elämää. Hiljaisena taustalla, mutta kuitenkin kanssa. Kyllä hän tähän voisi tottua, kyllä tämä hänelle riittää. Että saa vain olla kanssa. Silloin tällöin. Kun kyllähän siitä Kiian sisälle laskeutuva rauha kesti aina jälkeenpäinkin jonkin aikaa, kuten nyt.

***

 

Dodeh, siinä taas oli ^^ Pikkasen meinasi tulla kiire... mutta seuraava on kohta valmis. Ensi viikolla on jo joulu!! Ja ensi viikolla ilmestyy myös jopa se kaksi osaa :D Kommentoikaahan ^^

taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus

 

torstai, 8. joulukuu 2011

21.12

 

No niin, seuraavan osan aika taas :D Jos haluatte niin pyytäkää vain, niin voin tulla ilmoittamaan uudesta osasta (esim cboxiin...) jos haluatte. Ja toivottavasti täällä Etelä-Suomessakin nyt se lumi pysyy... Ainakin simssissä on jouluista :D Sitten, sen enempiä turisematta:

 

***

21.12 tiistai

snapshot_9b94ba1a_1bc854aa.jpg

Kaikki jatkui kaiken järjen mukaan normaalisti, aivan niin kuin Juho oli pyytänytkin. Mutta tapa, jolla Rasmus aina silloin tällöin puhuessaan vaikka tuuppasi häntä olkapäästä, koski jotenkin… Vaikka Juhoa häiritsi, kukaan muu ei näyttänyt huomaavan. Oliko niin ollut aina ennenkin vai? Oliko Juho ollut ihan sokea?

snapshot_9b94ba1a_bbc854dd.jpg
”No niin, hienoa, ja kun Niko osasi tehdä viime viikolla jo kerran läpi tehdyn tehtävän taululle näinkin hienosti, niin tuskin kenelläkään siihen on lisättävää…” Opettaja totesi sarkastisesti ja viittasi tyhjään tauluun.


”Lehtori Viistonen taas vauhdissa”, kääntyi onnettoman taululle joutujan kaveri kuiskaamaan taakseen.

snapshot_9b94ba1a_fbc854fc.jpg
Rasmus tuuppasi Juhoa ja tämä naurahti asiaan kuuluvalla tavalla, väkinäisesti tosin. Herkesi edes hetkeksi katselemasta tyhjästi ulkona avautuvaa maisemaa; kirkasta taivasta ja kimmeltävää lunta. ”No niin. Olette kaikki tässä matematiikan pienryhmässä, jotta oppisitte. Yrittäkää siis nyt edes. En ole varma, onko teillä päässä edes mitään mitä unohtaa joululomalla. Kerrataan vielä kerran tällaisen epäsäännöllisen kappaleen tilavuuden laskeminen…”

snapshot_9b94ba1a_dbc8553b.jpg
Rasmuksen ja Juhon suut avautuivat identtisesti hämmennyksestä ja epäuskosta, kun taululle nyt alkoi ilmestyä jotain.


”Siis ihan hepreaa!” todettiin viereisessä pöydässä. Juho nyökkäsi kommentille, ihan ajatuksissaan. Rasmus vilkaisi Juhoa sivusilmällä.

snapshot_9b94ba1a_3bc856f0.jpg
”Katso sinä nyt Niko erityisen tarkkaan. Ja ennen kuin ehdit valittaa, mitä sinä tästä muka hyödyt, niin kuvittelepa hätätilanne avaruusraketissa. Sinun pitäisi rakentaa uusi hiilidioksidin suodattaja epämääräisistä tarvikkeista. Silloin sinun pitää osata laskea niiden tilavuus! Ja tällä kaavalla sen teet. Kaikki pojathan täällä yhä haluavat astronauteiksi?” Yleistä huvittunutta naurua.


Juho ei enää edes reagoinut. Rasmus katseli häntä hetken ja päätti keskittyä sitten yrittämään kuunnella opetusta. Juho oli aivan muissa maailmoissa.


Entä jos kaikki olikin jotain suurta vitsiä? Jos viikon päästä kaikki vain nauraisivatkin hänelle, hän itse kenties mukana, ja sitten kaikki olisi taas niin kuin ennenkin? Voisiko Rasmus mennä niin pitkälle? Ehkä. Mutta sisältä vihloi pelkästään sellaista ajatellessakin. Miksi? Se todella olisi ainakin huono läppä mutta… oli tässä muutakin. Kai. Ei Juho tiennyt. Voisiko kaikki olla vain vitsiä?

snapshot_9b94ba1a_9bc857a3.jpg
”Juho perse penkistä nyt tai jäät jälkeen.” Juho hätkähti Rasmuksen käskevää ääntä.

snapshot_9b94ba1a_7bc857d1.jpg
Tosiaan, Juho oli ihan jäänyt ajatuksiinsa. Kaikki paikat olivat jo tyhjiä ja heille kahdelle oli melkein häpeä olla lähtemättä ensimmäisten joukossa heti kun tunti vain päättyi. ”Aa, sori, mä vaan…” Olin ajatuksissani, ihan tyystin. Ajattelin sua ja tätä kaikkea, onko tää vitsiä vaan vai…

snapshot_9b94ba1a_1bc858be.jpg
”Ai? Päiväunelmia jostain kullasta, musta?” Rasmus uteli niin hiljaisella äänellä, että taatusti Juho vain kuuli. Vitsikkäällä ja keimailevalla äänensävyllä, ihan tahallaan kiusatakseen.

snapshot_9b94ba1a_5bc858c7.jpg

Kaksikkoa odottamaan jäänyt kaveri raapi päätään ymmällään, kun Juho yhtäkkiä läimäisi Rasmusta takaraivoon. ”Ookei… Jos me vain mentäisiin?” hän ehdotti. Hän ehti kuitenkin hädin tuskin lauseensa loppuun, kun Rasmus tönäistiin häntä vasten.

snapshot_9b94ba1a_bbc859a7.jpg
”No höh, mikä sille tuli?” kaveri pyörähti ympäri vielä enemmän hämillään, kun Juho pyyhälsi sanaakaan sanomatta pois paikalta selvitettyään tiensä esteen ohi.


Rasmus kokosi nopeasti itsensä. ”Kuukautiset, kuka tietää”, hän mietti ääneen. Mutta vaati paljon pystyä jatkamaan roolissa, Rasmus oli melkein säikähtänyt Juhon reaktiota. ”Ääliö” hän oli kuullut tämän sähähtävän lähtiessään.

snapshot_9b94ba1a_3bc85a18.jpg
”No…Niin, kuka tietää”, kaveri toisti, kun ei muuta keksinyt.


***

snapshot_3b910073_9bc30724.jpgsnapshot_3b910073_5bc30730.jpg
Siiri katseli lannistuneena tyhjää pöytää. Mikaelia ei ollut näkynyt koko päivänä ja oli sentään se viimeinen päivä ennen joulujuhlaa. Viimeinen mahdollisuus sujauttaa naulakkoon takinhihaan kortti nimettömänä… Niin kuin kaikkina mahdollisina muinakin juhlapäivinä. Nyt kyseinen vaivalla ja rakkaudella tehty kortti rypistyi vain hänen kädessään.

snapshot_3b910073_fbc3080b.jpg
”Siiri mihin sä taas eksyit? Meidän piti mennä syömään puuroa! Ei ruokavälkkä loputtomiin kestä ja sä halusit kiertää tätä ennen koko koulun. Ei siellä mitään hienoja koristeita edes ollut.” Ei. Eikä Mikaelia, sen takia Siiri alun perin halusi kierrokselle lähteä. Nytkin, vaikka kaksikon matka vei kohti ruokalaa, oli se vain Siirille toisarvoinen päämäärä. Kaikki jäi Mikaelin taakse.


Nyt joka tapauksessa Oonan kutsu säikäytti Siirin niin, että tyttö rypisti vahingossa korttia lisää. Siiri oikoi sitä vaivihkaa, kyyneleet kihosivat silmiin väkipakolla eikä Siiri tiennyt oikein edes miksi.

snapshot_3b910073_3bc308c9.jpg
”Sori, mä vaan ajattelen ihan joulua koko ajan…” Oona tuhahti, kun Siiri lopulta viitsi huomioida hänet. ”No hienoa. Odota vaan pari päivää vielä, ettet kävele päin seiniä täällä. Ja nyt ruokala on jo ihan täynnä."

snapshot_3b910073_fbc30920.jpg
”Miten niin, on siellä tilaa…” Siiri yritti, mutta huonoin tuloksin. Ei ollut tilaa eikä Oonallakaan enää kärsivällisyyttä.

snapshot_3b910073_fbc30939.jpg
”Niin, oli vartti sitten. Mutta nyt meillä ei ole enää aikaa odottaa saati syödä.”

snapshot_3b910073_fbc3097d.jpg
”O-olen pahoillani…” Siiri totesi surkeana. Kyllä hän tiesi, että Mikael vei ison osan hänen elämästään nykyään. Mutta kohta kaverikin huomaisi jotain tätä menoa… Oona oli tosin Siirin vastakohta, tuskinpa vaan. Oona ei huomaisi mitään.


”Noh, kyllä me johonkin mahdutaan, tule.” 

snapshot_3b910073_9bc309b8.jpg
Siirin katse viipyi vielä toiveikkaana pöydässä, kuin Mikael voisi vain yhtäkkiä ilmestyä siihen.

snapshot_3b910073_dbc30b19.jpg
”Siiri! Mihin sä joutuisit ilman mua? Tule!” Siiri kiskottiin liikkeelle kädestä pitäen. Niin, tosiaan. Mihin Siiri joutuisi; katuojaan ja kävelisi päin niitä seiniä, ei ehtisi yhdellekään tunnille. Juuri siksi Siiri oli Oonan kanssa vielä ystävä. Hidastivat ja hoputtivat toisiaan tarpeen tullen.


Mutta ujo Siiri ei luottanut keneenkään niin paljon, että olisi jakanut Mikaelin.


***

snapshot_7b90fd46_bba8b1d7.jpg
”Jaahas", Jani aloitti musitettuaan vielä ottaa ylös viimeisen tunnin läsnäolijat tunnin lopulla, "tänään on vielä vähemmän porukkaa kuin eilen. Kato käy kaikilla tunneilla, niinhän?” Luokka oli hiljainen. ”Hyvä on. Minusta tuntuu, että voitaisiin tänään lopettaa aikaisemmin. Tehän kaikki pääsette koulusta nyt?”

snapshot_7b90fd46_fba8b0a2.jpg
Takarivistä kuului helpottuneita henkäyksiä. ”Vau! Ehditään mukaan salin joulukoristeluun sittenkin…” Vaaleahiuksinen hihkui. Aina kaikkein innokkain. Elisenkin täytyi hymyillä. Olisihan sitä mukava päästä ajoissa kotiin… Mutta toisaalta, tuntui niin älyttömän käsittämättömän ahdistavan tyhjältä. Eikä hän saanut sitä hymyä kasvoiltaan poiskaan.

snapshot_7b90fd46_5ba8b218.jpg
”Älkää vielä mihinkään rynnätkö. Minulla on yllätys teille, taidatte kuitenkin olla ne kovimmat panostajat tässä ryhmässä, kun nytkin olette kiltisti täällä.” Jani puhui kaikista, mutta katsoi Eliseä. Elise kääntyi kiinnostuneena kuuntelemaan takarivissä käytävää keskustelua, mutta ajatteli jotain muuta.

Minkä Elise sille voi, että oli Janin takia – tai ansiosta – muuttunut kaikkein innokkaimmaksi ranskan opiskelijaksi. Takarivissä välillä kuiskailtiin, kun Elise oli aina käsi pystyssä siinä eturivin paikallaan… Mutta luulivat häntä vain hikeksi. Ei kai Elise niin ilmeinen voinut muuten olla?

snapshot_7b90fd46_9ba8b266.jpg
Elise seurasi haikeasti hymyillen, kuinka Jani kiersi jakamassa jotain joulukarkkeja. Tuli viimeiseksi hänen kohdalleen. Elise yritti käyttäytyä tavallisesti, mutta hän kosketti Janin kättä karkkia ottaessaan ehkä enemmän kuin oli tarpeellista… Elise ei uskaltanut katsoa ylöspäin. Hän jopa haistoi Janin, ihana makea tuoksu. Niin lähellä se oli. Sydän hyppi kärrynpyöriä koko ajan.

snapshot_7b90fd46_5ba8b2e5.jpg
”Salut tout. Bon Noel!” Jani toivotti.


Salut! Toi aussi!”


Salut…”


”Heippa ja joo hyvät joulut.”


Elise yritti olla viivyttelemättä… Mutta…

snapshot_7b90fd46_7ba8b404.jpg
”Elise, etkö olekaan lähdössä muiden mukaan? Onko kaikki hyvin?” Elise hätkähti paikoillaan. Hän oli sivusilmällä katsonut, kuinka Jani pyyhki taulun. Odottanut vain jotain. Mitä? Ja nyt Janikin oli huomannut, että Elise käyttäytyi jotenkin eri lailla, sen täytyi näkyä… Voi ei.


”Olen tietenkin, anteeksi…” Elise riensi pois, pyyhki silmäkulmaansa. Mokoma alkoi kostua ja näkö sumentua. Viimeinen kerta… Tässä luokassa Janin kanssa. Sitten Jani olisi poissa ikuisiksi ajoiksi. Kukaan muu ei todennäköisesti edes muistaisi, että Jani todella oli vain sijainen. Kohauttaisivat olkiaan, kun vakiopettaja palaisi... Mutta Elise ei voinut muuta ajatella.

snapshot_7b90fd46_bba8b424.jpgsnapshot_7b90fd46_fba8b449.jpg
”Elise odota.” Se oli lempeä kehotus. Elise oli jo alkanut harppoa kohti ovea niin kiireisin askelin, että melkein sotkeutui omiin jalkoihinsa. Mutta Janin äänen kuullessaan Elise pysähtyi kuin seinään. Kylmät väreet juoksivat pitkin selkää, hengitys salpaantui. Mitä, voisiko…?

snapshot_7b90fd46_bba8b486.jpg
”Odota hetki”, Jani totesi hymyillen Elisen kysyvälle ilmeelle. Elise tunsi näyttävänsä idiootilta, tyhjä ilme ja avonainen suu… mutta ei hän voinut sille mitään. Kaikki ne kerrat kun Elise oli kuvitellut lapsellisesti, kuinka he paljastaisivat tunteensa toisilleen, olisivat onnellisia happily ever after… Näkikö hän vain unta? Sydän keräsi varovasti ja odottavaisesti lyönneille tempoa.


Sitten Elise havahtui. Mitä Jani katsoi? Kelloako? Miksi? Kohta se olisi tasan kaksi, silloin tunti vasta oikeasti loppuisi.

snapshot_7b90fd46_1ba8b52c.jpg
Sitten kellon viisarit liikkuivat ja jossain soi kello tunnin loppumisen merkiksi. Elise odotti kädet täristen ja sydän hakaten, kun Jani kääntyi ympäri. Se ainainen ihana hymynsä kasvoillaan.


”Työsopimukseni päättyi tähän. En ole enää opettajasi.”

snapshot_7b90fd46_1ba8b5ba.jpg
Elise syöksähti Janin syliin ennen kuin itsekään tajusi mitä teki. Kuin joku olisi päästänyt hänet vapaaksi. Jani kietoi hellästi kätensä tytön ympärille, vaikka olikin vähän yllättynyt sellaisesta yllätyshyökkäyksestä.

”Sä olet paras opettaja joka mulla on ikinä ollut”, Elise tokaisi ensimmäiseksi. Tukkoisella äänellä, olivat nyt kaikki tunteet pinnassa. Kaikki vapaana. Kädet tärisivät, kun jännitys purkautui ja sydämen jumputuskin laimeni.


”Nooh… En tiedä siitä opettajapuolesta. Ainakin olet ollut merkittävän innokas ranskan tunneilla syksyllä, verrattuna aikaisempiin kurssinumeroihisi.”

snapshot_7b90fd46_3ba8b618.jpg
Jani liikkui hieman puhuessaan pois ikkunan ääreltä. Elise ei huomannut sitä eikä mitään muutakaan. Vain sen, että Jani piteli häntä ja että hän haluaisi jäädä siihen loppuelämäkseen. Puristamaan lämmintä pehmeän villapaidan peittämää selkää.

snapshot_7b90fd46_bba8b672.jpg
”Tiedätkö”, Jani aloitti rykäisten kun vihdoin irrottautui punastelevasta Elisestä, ”ei tämän tarvitse olla mikään viimeinen tapaaminen. Jos siis vain haluat”, Jani lopetti tunnustellen. Mentiin vähän harmaalla alueella. He olivat yhä koulussa, hänen opetusluokassaan jos entisessäkin.

snapshot_7b90fd46_fba8b708.jpg
”Tietty! Tai siis, olisi tosi mukava tavata vielä. Ja mä täytän kahdeksantoista parin kuukauden päästä.” Elise sai jostain takaisin intonsa ja rohkeutensa. Meni ehkä vähän yli, mutta nyt häntä ei häirinnyt mikään. Hän potkaisisi sitten itseään henkisesti myöhemmin.


Jani naurahti tytön viimeiselle kommentille. ”Oletkin aina ollut niin nokkela suustasi. Mutta nyt sinun olisi parempi mennä. Numeroni saat koulun opintovihkosta.” Elise nyökkäili pää pilvissä.

snapshot_7b90fd46_7ba8b791.jpg
Elise hätkähti kokonaan hereille vasta, kun ovea avatessa vastassa seisoi Liina. He eivät muuten olleet koulussa kavereita, mutta kävelivät samaa matkaa kotiin. ”Oho! Tai siis, seisoitko siinä pitkään?” Elise kysyi varovasti, yritti tasoittaa säikähdystään. Sydän hakkasi nyt aivan muusta syystä. Oliko Liina nähnyt tai kuullut jotain?


”En, muistin vaan yhtäkkiä ja palasin kertomaan, että mä siis jään tänään pidemmäksi aikaa koululle. Sun ei tarvitse siis oottaa mua turhaan kävelyseuraksi.”

snapshot_7b90fd46_bba8b7be.jpg
”Koristelemaan salia katsos…” Elise ei enää kuunnellut Liinaa. Hän kertasi päässään luokassa käytyä keskustelua Janin kanssa. Pisin kahdenkeskeisistä, kuinka ihanaa… Ja Jani halusi vielä tavata häntä! Älä nyt kuitenkaan innostu tyttö liikaa, ehkä jos te tutustutte niin siitä ei tulekaan mitään… Mistä mitään? Voisivatko he olla oikeasti yhdessä?! Uiih!


”Elise kuunteletko sä? Miksi sulla kesti niin pitkään edes ja miksi sä kävelet melkein päin pöytiä?” Elise ravisteli itseään ja kiirehti kummastelevan Liinan perään. Pyrki rauhoittumaan, vaikka teki mieli kulkea nauraen ja laulaen, rinnassa sykki ilo.


***

snapshot_fb94b37b_3bbf0f71.jpg
Yksi päivän parhaita hetkiä Kiialle, vaan ei kovin monelle muulle. Roskien vienti. Kaikki, mikä tahansa, mitä sai tehdä yhdessä kahdestaan Eeron kanssa riitti piristämään Kiiaa. Olihan Kiia tänäänkin joutunut ensin viettämään taas pitkän ja yksinäisen päivän koulussa, jolloin kaikki puheet joulusta sekä piristivät että ahdistivat. Pitäisi vain yrittää nauttia niin pitkään kun voi… Nytkin Kiia käveli vielä kerran aivan kiinni Eeroon, jotta sai olla lähellä… Mutta sitten Eero syöksähtikin yllättäen eteenpäin ahtaassa eteisessä.

snapshot_fb94b37b_fbbf102f.jpg
”Tuoksuu hyvältä. Mitä olet laittanut, äiti?” Eero uteli suurin sanojaan korostavin elein. Emma hymähti. ”Miltä näyttää. Kaupan valmispihvejä. Tulkaa syömään kunhan olette riisuutuneet. Siitä puheen ollen, laittakaa kunnolla vaatetta kun menette ulos kun teillä kerran on mitä päälle laittaa.” Lapset painoivat päänsä hetkeksi ja vaikenivat sitten siihen asti, kunnes pääsivät pöytään. Äiti oli selvästi taas äkäinen, tai ennemminkin ahdistunut kuten hetken päästä selvisi.

snapshot_fb94b37b_1bbf1098.jpg
”Lapset, olen pahoillani mutta minun täytyy olla töissä myös aattona. Yritin kyllä vaihtaa vuoroa, mutta ainoa vaihtoehto töihin menemiselle olisi perua se ja siihen ei ole nyt varaa. Olen todella pahoillani…” Kiia ja Eero katsoivat toisiaan ja painoivat katseensa hetkeksi. Voi ei… Nyt raha tuli jo heidän perheensä ja joulun väliin.


Kiia veti henkeä ja aloitti rohkeasti: ”Mutta ollaan me kaksi kuitenkin täällä, niinhän Eero? (ihanaa pelkästään sanoa sen nimi…) Kyllä me pärjätään.”


”Ja Hanna.”


”…ja Hanna. (voi kirous nyt, nooh…) Mutta ollaan kuitenkin yhdessä, niin kuin aina ennenkin? Ei jouluun rahaa tarvitse.” Kiia vakuutti.


”Itse asiassa…” Kiia kylmäsi sävy, jolla Eero aloitti.

snapshot_fb94b37b_1bbf10c9.jpg
”Älä nyt tolta näytä”, Eero tokaisi Kiialle hymyillen. Kiia käänsi katseensa.

”Kyllä me ollaan joulu yhdessä. Mutta puhun ajasta sen jälkeen…  Mä en ainakaan ole kohta enää tätä taloutta rasittamassa. Mä muutan Hannan kanssa yhteen ennen uutta vuotta.”

snapshot_fb94b37b_5bbf1113.jpg
Kuin joku olisi tönäissyt kalliolta kylmään veteen. Kiian sisällä humisi ja jumputti tyhjästi. Kädet puutuivat, kylmä painava lyijy valui sisuksiin. Ei, ei ole totta, ei voi tapahtua…


”…kun Hannakin on niin mukava. Olen iloinen puolestasi! Kerro vielä, missä se asunto oli? Että voimme Kiian kanssa tulla yllätysvisiiteille, tietenkin.” Emma innostui heti. Toisaalta oli haikeaa päästää lapsi pois, toisaalta, oli jo aikakin. Vaikka nykyään oli yleistä, että lapset asuivat kotona parikymppiseksi.

snapshot_fb94b37b_dbbf114e.jpg
”Kiia, mikä sulle tuli? Onko kaikki okei?” Ei ollut. Mikään ei ollut enää okei.

snapshot_fb94b37b_fbbf11ae.jpgsnapshot_fb94b37b_7bbf11e5.jpg
”Mikä ihme sille tytölle taas tuli?” Emma huolestui, kun Kiia nousi mitään sanomatta pöydästä ja vain asteli huoneeseensa, sulki oven nätisti ja äänettömästi perässä. Pieni klik vain kuului ja sitten ei enää mitään.

”Pitäisikö minun…”

snapshot_fb94b37b_7bbf11db.jpg
”Äiti, rauhoitu. Odotetaan hetki rauhassa, Kiia haluaa jostain syystä olla yksin. Et ole huono äiti vaikka et heti menisikään paasaamaan”, Eero selosti. Vilkaisi tosin itsekin pari kertaa kulmat kurtussa suljettua ovea. Sana ”taas” oli sopinut oikein hyvin väliin, Kiia tosiaan käyttäytyi nykyään vähän kummallisesti. Myöhäisteini-ikä?

Emma kuitenkin myöntyi Eeron ehdotukseen.

snapshot_fb94b37b_fbbf1224.jpg
Kiia saapuikin pian takaisin ruokapöytään.

snapshot_fb94b37b_dbbf127c.jpg
”Aijai, töykeää nousta kesken pöydästä. Mikä oli niin tärkeää? Soitto ihastukselta?” Eero yritti keventää kireäksi jäänyttä tunnelmaa muka toruen.


”Ehhehei nyt sentään…” Kiia takelteli epävarmasti hymyillen. Ei hänellä mitään ihastuksia, edes ystäviä, ollut. Huonostipa onnistui häneltä matalan profiilin pitäminen. Mutta kun Eero… Pois.


”Hymyilisit useammin, näytät nätiltä silloin”, Eero vielä kehaisi osoittaen Kiia haarukalla.

snapshot_fb94b37b_5bbf1257.jpg
Ja Kiia hymyili, parhaansa mukaan, vaikka sisuskaluja viilsi koko ajan taas pahemmin. Sentään enää ei kihonnut kyyneleitä silmiin, ne olivat hänet alun alkaenkin ajaneet pöydästä. Mutta ei… Kiia oli pitänyt sitä matalaa profiilia juuri sen takia, että uskoi kaiken jotenkin voivan jatkua ikuisuuksiin näin, olivathan vuodet jo vierähtäneet hyvin sillä tavalla. Hän saisi olla aina Eeron lähellä, piilotella sitä ylikiintymystään loputtomiin. Ylikiintymys, siksi Kiia sitä kutsui. Ei hän nyt veljeään rakastanut sillä tavalla, ei suinkaan, ei ei ei. Eero vain oli ainoa asia hänen elämässään joka jotain merkitsi.

snapshot_fb94b37b_5bbf1302.jpg
Mutta nyt. Eero lähtisi pois, eikä Kiia tiennyt mitä tehdä. Antaako vain asian kuihtua, jos hänen tunteensa vain todella voisivat kuihtua pois ajan kanssa? Vai eikö hän kestäisi? Kylmäsi ja ahdisti nyt pelkkä ajatuskin tulevaisuudesta ilman Eeroa. Pitäisikö jotain tehdä, kertoa? Ei, Kiia ei tiennyt yhtään…


***

snapshot_5b94b598_dbbf04b1.jpg
”Niin kuinka paljon halusit vielä niitä porkkanoita? Aiotko tehdä porkkanalaatikkoa oikeasti niin, että sitä riittää ensi vuodeksikin? Sinun pitää tehdä minulle lista, en muista kaikkea tuota kuitenkaan enää kaupassa.”

snapshot_5b94b598_bbbf04a5.jpg
”Ei sinun tarvitsekaan! Minä tulen mukaan, ostokset me voimme vielä tehdä yhdessä niinhän?” Heikki huokaisi nolona Tessan muistutukselle.

snapshot_5b94b598_bbbf04d7-1.jpg
”Olen tosissani pahoillani, etten voi olla auttamassa itse ruoanlaitossa.”


”Ei se mitään”, Tessa kiirehti vakuuttamaan. Joutui puremaan huultaan lyhyesti, kun sanat tuntuivat valheelta. Heikistä tuntui kuitenkin jo valmiiksi pahalta, turha mennä vielä lisää sitä pahentamaan… Ei Heikki sille oikeasti mitään voinut. ”Ja onhan Arttu täällä apuna niin kuin sanoit”, Tessa vielä lisäsi.

snapshot_5b94b598_9bbf0523.jpg
Molemmat hiljenivät. Arttuko auttaisi vapaaehtoisesti, ja pyh. Sen molemmat tiesivät.

snapshot_5b94b598_bbbf062e.jpg
”Saisi se poika muuten tulla syömään, kun olet kerran vaivalla laittanut lämpimän päivällisen meille kaikille. Arttu!” Heikki herkesi huutelemaan. Tessa sävähti kovaa ääntä, mutta Heikin ilme ei pehmennyt. ”Poika tulee kun haluaa, ehkä sillä ei ole nälkä vielä… Ruoan voi aina lämmittää”, Tessa yritti sanomalla pehmeästi.

snapshot_5b94b598_3bbf05c2-1.jpg
”Ei! Kyllä Arttu saisi alkaa jo kunnioittamaan sinua enemmän. Ei tämmöinen peli vetele”, Heikki ei kuitenkaan rauhoittunut. Tessa jatkoi hämillään syömistä ja tuijotti tiiviisti lautastaan. Hän ei yhtään pitänyt sellaisesta huutamisesta tai maltin menettämisestä, tuli turvaton olo. ”Ei se mitään, Heikki. Todella. Kyllä Artullakin on vielä vaikeaa ja se menee ohi. Saattaa se ikäkin vielä liittyä…” Tessa teki kuitenkin kaikkensa, niin paljon kuin uskalsi. Lopulta Heikki hiljeni puhkuttuaan tarpeeksi. Hän ei keksinyt mitään järkevää lisättäväksi.

snapshot_5b94b598_dbbf06f4.jpg
”Taidat olla oikeassa Tessa… No mutta. Piristyhän vähän.” Artun ilme koveni. Ruokapöydästä kuului naurua.

snapshot_5b94b598_1bbf06dc.jpg
”Älä viitsi, Heikki! Tunnen itseni ihan lapseksi.” Tessa potki, tai ennemmin tuuppi jaloillaan pöydän alla kevyesti vielä pari kertaa takaisin. Mutta viime kerrasta oli liian paljon aikaa. Heikin virnuilu tarttui vielä kerran Tessaan ja molemmat nauroivat. Etenkin Tessan kirkkaan ja vilpittömän naurun sointu säilyi ilmassa pitkään.

snapshot_5b94b598_7bbf06e8.jpgsnapshot_5b94b598_fbbf0728.jpg
”Kiitos.”

 ***

Njoh, tämmöinen tällä kertaa ^^ Vähän alkoi photari hyppiä nenille, pahoittelen, jos kaikki kuvat eivät näy kunnolla... Mutta juonen kannalta alkaa olla suhteellisen suorat kuviot ainakin kunkin tilanteesta, toivottavasti. Kiitos taas kommenteista edelliseen osaan! Ja lisää tänne :D

maassa nyt rauha

perjantai, 2. joulukuu 2011

20.12

No niin, nyt on pari ekaa luukkua avattua joulukalenterista täälläkin, kunhan ne mokomat sai ensin pysymään seinällä :D Kaikillahan on edelleen joka vuosi ainakin se yksi kuva- ja suklaakalenteri? Ei minulle ainakaan joulunodotus ole mitään ilman niitä...

Ja huomatkaa, osat etenevät aikajärjestyksessä (=aamusta iltaan), henkilöiden osuudet eivät siis ole samassa järjestyksessä kuin edellisessä osassa. Ettei hämää... 

***

 

20.12 maanantai

 snapshot_7b90fd46_fba8ab02.jpg

”Vittu mä inhoan näitä aamuranskan tunteja”, tummahiuksinen ärähti pöydän pintaa mulkoillen.


”Älä nyt hei! Eihän tää nyt ihan aamutunti ole, mulla oli yks tunti kuvista kun oli ihan pimeetä aamulla.”

snapshot_7b90fd46_7ba8ab21.jpg
”On tää mulle ihan aamu, mä herään tavallisesti yhdeltä.”


”Yhdeltä päivällä vai yöllä? On sitä jälkimmäistäkin käynyt mulle, etenkin nyt tokana vuonna.” Nyt tummahiuksinen hätkähti kummastuneena ja katsoi tummaihoisempaa kaveriaan pitkään.

snapshot_7b90fd46_5ba8ab7a.jpgsnapshot_7b90fd46_3ba8abac.jpg
Elise hädin tuskin rekisteröi, mitä hänen ympärillään tapahtui. Tunti alkaisi kohta, Jania ei näkynyt. Jani ei ikinä tullut myöhässä tunnille… Elise alkoi jo huolestua.

snapshot_7b90fd46_5ba8ac85.jpgsnapshot_7b90fd46_bba8ac94.jpg
Sitten… Elise mietti, tekikö hän sen tarkoituksella, käveli tavallista lähempää hänen istuinpaikkaansa. Luokka hiljeni käskemättäkin, Elise pidätti hengitystään ja varoi nostamasta kättään pamppailevan sydämensä päälle. Kuin mikäkin heikkohermoinen tytönhupakko.

snapshot_7b90fd46_fba8ae56.jpg
”Teitähän on täällä ilahduttavan paljon. Aamun espanjan tunnilla oli vain kolmasosa paikalla, osa porukasta aikoo näköjään lähteä aikaisemmin joululomalle.” Pienestä luokasta kuului myöntävää hymähtelyä ja naurahduksia. Tuttu ilmiö. snapshot_7b90fd46_7ba8ad3c.jpg

”Rauhallisesti nyt vain Elise…” Mutta kädet tuntuivat kylmiltä ja nihkeiltä. Tämä oli toiseksi viimeinen tunti. Sitten tulisi joulu… Ja Janin sijaisuusaika loppuisi. Kuinka epäreilua! Vain yksi syyslukukausi! Elisellä oli vain yksi sellainen parempi kaveri koulussa, muut yhteisten kurssien kautta puolituttuja. Mutta Kaisakaan ei ollut saanut vielä kuulla, kuka oli pistänyt Elisen pään sekaisin sinä syksynä… Ei kukaan olisi uskonutkaan ja jos olisi uskonut, niin Eliseä olisi katsottu kieroon.

snapshot_7b90fd46_3ba8af10.jpg
”Huomaan, että teitä ei opiskelu taida kiinnostaa. Kuunnellaanpas jotain tältä levyltä, saatte suomentaa sitten pätkiä. Jos siis muistan keskeyttää kappaletta ollenkaan. Täytyy myöntää, että loma on minullekin tarpeen…”


”Eikö me voitaisi vain mennä?” Tummahiuksinen huusi toiveikkaasti luokan perältä. Mutta sitten kappale jo pyöri, Jani asetti sormen suunsa eteen ja hyssytteli kuin pikku lasta. Takarivissä naurettiin, muuten kaikki olivat vaiti kun kappaleen intro loppui ja ranskankieliset sanat alkoivat. Eliselle kuitenkin olisi ollut yksi ja se sama, mitä kieltä radiosta tuli. Ei hänelle kuitenkaa mikään rekisteröitynyt.

snapshot_7b90fd46_dba8afb0.jpg
Elise ei voinut sille mitään. Hän väänteli koko ajan käsiään ja vaihtoi asentoaan. Ei hän mitenkään voisi nauttia viimeisistä tunneista niin kuin oli aikonut… Ahdisti vain suunnattomasti. Aina vihlaisi syvältä kun vain vilkaisikin Jania. Aina hymyssä olevia kasvoja. Mutta toisaalta, ei hän voinut katsomattakaan olla… Sellaista se oli ollut heti ensimmäisestä tunnista lähtien.


***

snapshot_3b910073_fbb3390e.jpgsnapshot_3b910073_3bb33956.jpg
He olivat kulkemassa ruokalaan. Paitsi että itse syöminen oli ruokavälitunnilla Siirille kaikkea muuta kuin se pääasia, oli ollut jo pitkään. Nytkin oli vatsaa alkanut vääntää jännityksestä jo valmiiksi, kun tunti lähestyi loppuaan. Ja sitten kaikki oli taas hyvin… Nyt, kun hän vilkuili Mikaelin suuntaan niin paljon kuin vain uskalsi, hidasteli tahallaan kävellessään… Ja sitten.

snapshot_3b910073_dbb339b0.jpg
”Oota, Oona! Mulla unohtu kännykkä luokkaan”, Siiri kertoi mahdollisimman yllättyneenä. Tietenkin se oli suunniteltua.

snapshot_3b910073_5bb339ee.jpg
Siirin kaveri huokaisi tuohtuneena. ”Taas?! Se pitäisi teipata sun otsaan! Miten sä voit unohtaa sen tai jotain muuta monta kertaa viikossa? Ja kerrankin kun oltaisiin päästy ajoissa varaamaan paikkoja…” Siiri hymyili varovasti. ”Mutta voithan sinä jäädä, mä tulen ihan kohta takaisin.” Oona huitaisi kädellään. ”No okei.”

snapshot_3b910073_fbb33a2a.jpgsnapshot_3b910073_1bb33a6b.jpgsnapshot_3b910073_3bb33aff.jpg
Toivottavasti Mikael ei huomannut häntä. Ainakin Siiri onnistui jatkamaan kulkuaan ääneti, kunnes menetettyään näköyhteyden kiirehti askeliaan ja kävi vain kääntymässä luokassa. Hän unohti ottaa sen kännykän mukaansa, piti vain ehtiä kävelemään Mikaelin porukan vakiopöydän ohi vielä kerran ennen kuin nämä lähtisivät kauppaan tai jonnekin… Ikinä niitä ei joka tapauksessa ruokalassa näkynyt.

snapshot_3b910073_7bb33b17.jpg
”No niin, vauhtia Siiri. Ole kiltti Mikael vielä siellä…” Siiri oli kompastua jalkoihinsa kävellessään. Se oli aina yhtä hermostuttavaa ja ihanaa... Eikä sitä kestäisi enää kauan. Mikael päättäisi peruskoulun ensi vuonna. Miten Siiri sitten jaksaisi täällä itse vielä vuoden, yksin? Ahdistuksen piikki. Mikael oli aina hyvä syy tulla kouluun, suurin niistä. "Älä mieti. Vauhtia!"

***

snapshot_5b94b598_1ba22d9e.jpg
Tessa lämmitteli käsiään. Hän oli ottanut kädet pois lapasista vain joulukorttien postittamisen ajaksi, mutta kädet olivat vieläkin ihan kohmeessa. Sentään Tessa sai olla ylpeä siitä, että oli uskaltautunut sellaisella pakkasella edes tuiskuun ulkoilemaan. Jotain järkevää tekemistä sillekin vapaapäivälle. Mutta katon päällä oli lunta jo niin paljon, että pitäisi Heikkiä pyytää tiputtamaan ennen kuin kävisi vaaralliseksi...

snapshot_5b94b598_dba22eb9.jpg
”Olisihan se pitänyt arvata.” Ovi ei ollut lukossa, niin kuin Tessa oli lähtiessään laittanut. Ainoa, joka aamupäivällä voisi olla kotona, olisi Arttu… Jos siis tämä olisi taas päättänyt olla vaivautumatta iltapäivätunneille. Ja Tessa kuuli, kuinka joku juuri käänsi kylpyhuoneessa suihkun pois päältä.

snapshot_5b94b598_5ba22e37.jpg
Ensin Arttu aikoi vain vakaasti jatkaa matkaansa Tessan ohi, kuin tätä ei olisikaan. Tessa kuitenkin veti henkeä ja keskeytti nuoren herran aikeet.

”Arttu, sinunhan pitäisi olla koulussa”, hän yritti todeta purevasti, mutta kuulosti siltä, kuin olisi puhutellut pikku lasta. Ja silloinkin leikillään. Sentään Arttu kääntyi vastatakseen, vesipisarat vain lensivät. Miten se tarkeni. Tai sitten Tessa tärisi kylmän lisäksi pelosta. Arttu oli joskus pelottava kun suuttui ja nyt hän taas sohi muurahaispesää tikulla.

snapshot_5b94b598_5ba22fb5.jpg
”Nääh, yksi tunti oli peruttu eikä kukaan jäisi odottamaan hyppytunniksi jotain iltapäiväsaksaa”, Arttu selitti kuin tyhmälle, kuin asia olisi suurikin itsestäänselvyys. Tessa imi poskensa sisäpintaa yrittäessään keksiä jotain järkevää vastaväitettä. Mutta Arttu oli taas niin itsevarmaa herraa että...

snapshot_5b94b598_1ba22fbd.jpg
”Olet ihan mahdoton. Minun ei pitäisi kai edes enää yrittää”, Tessa lopulta huokaisi totuudenmukaisesti.

snapshot_5b94b598_1ba230c1.jpg
”No pyydä isää sitten jäämään kotiin koko joululomaksi. Jos et muuten keksi hyvää syytä. Sä oot koko ajan vaan senkin pompoteltavissa”, Arttu ehdotti nenäkkääseen äänensävyyn ja kääntyi sitten kannoillaan.

snapshot_5b94b598_fba22fed.jpg
Auts. Totta, mutta ei Tessa sille mitään voinut. Hän oli jo luvannut, että ei se mitään, hän pärjäisi. Niin kuin aina ennenkin. Lunta satoi ulkona koko ajan lisää valkeanaan, tuulen puuska heitti matkallaan leijuvia kiteitä ropisemaan vasten ovea. Tessa hypähti. ”Kyllä minä kohta terästäydyn…” Tessa lupasi hengityksen tasaannuttua taas hyödyttömästi itselleen.

 snapshot_5b94b598_1ba23064.jpg


***

snapshot_9b94ba1a_9bc8213e.jpgsnapshot_9b94ba1a_dbc821e1.jpg
Juho yritti käyttäytyä normaalisti, kuin mikään ei olisi vialla. Mutta siihen ei olisi pitänyt liittyä se, että hän ei voi katsoa Rasmusta ollenkaan tai puhua tälle mitään. Rasmus taas käyttäytyi ihan niin kuin ennenkin, vanhaan tapaansa, ainakin Juhon mielestä.

snapshot_9b94ba1a_5bc82355.jpg
”Hei mikä teitä kahta vaivaa? Joku älytön darra tai jotain? Tavallisestihan te ootte etunenässä tällaisissa tilanteissa…” Juho hätkähti silminnähden katselemaan ympärilleen. Mistä vieruskaveri puhui? Rasmuskin katseli varovasti ympärilleen.

snapshot_9b94ba1a_bbc823c8.jpg
Opettaja oli lähtenyt luokasta, paha virhe etenkin joululoman vapauden jo pyöriessä kaikkien mielessä. Osa porukasta oli ehtinyt jo tehokkaasti kadota jonnekin ja kaiken järjen mukaan Rasmuksen ja Juhon olisi pitänyt olla johtamassa sitä joukkoa.


”Juho, kaikki okei?” Rasmus kysyi hiljaisella äänellä vaivihkaa. Juho hätkähti uudestaan ja nyökkäsi kiivaasti. Kaveri heidän vieressään ei ollut huomannut mitään, onneksi… Miten niin? Eihän mitään kummaa ollut tapahtunut? Juho oli aivan liian hermoheikko… Ja kyllä, aurinkolasit olisi ollut ihan hyvä idea. Ulkonakin lumi heijasti auringonpaisteen. Juho huokaisi syvään, vielä oli tuntia jäljellä ja käytävästä kuului raskaita opettajan askeleita.

---

snapshot_9b94ba1a_fbc8242f.jpg
”Hitto kun väsyttää. Mä tuun vaan nukkumaan koko loman, pitää saada tän lukukauden univelat pois ennen kevättä.”


”Itse kutakin väsyttää, mutta sähän menit joka yö nukkumaan vasta seuraavan päivän puolella. Mähän sanoin että ennen joulua…”


”Turpa kiinni äiti, mä yritän nukkua.”

snapshot_9b94ba1a_5bc8253f.jpg
”…Ja etenkin kun niiden abien aamut käy vähiin! Täällä on ihan sietämätöntä.”


”Miten abit nyt sun ketutukseen tätä koulua kohtaan liittyy?” Rasmus kysyi ymmällään.


”No mieti nyt! Kun…”


 ”Äläkä kiltti kultapieni huuda. Mä tiedän, että sä et päässyt eilen mestoille vaikka halusit, mutta älä pura sitä mun päähän…” Toiselta sohvalta kuului vähän naurua, vaikka siellä muka nukuttiin. Taisivat olla jo puoleksi unissaan, mutta kyllä valikoiva kuulo aina toimii.


”Niin, kun…” kaveri aloitti hiljaisemmalla äänellä, mutta ei voinut sitten malttaa tilanteen takia:

snapshot_9b94ba1a_fbc82570.jpg
”Nää abit luulee voivansa tehdä mitä vain kun lähtevät kuitenkin kohta! Ohittelevat jonoissa, sotkevat pahemmin kuin me ja tallovat etenkin meitä ykkösiä jalkoihinsa, niin!” ruskeahiuksinen kohotti ääntään tarkoituksellisesti, kun yksi kyseinen abi käveli ohi. Tyttö kääntyi vähän säikkynä katsomaan taakseen ja paineli sitten nopeasti pois. Korot vain kopisivat.


”Hei oliko toi nyt ihan reil…”


”Nuori herra Santanen!”

snapshot_9b94ba1a_1bc827c8.jpg
Rasmuksella oli kova työ pidätellä nauruaan, kun lehtori Haarakainen (=yleisesti harakka, älkää kertoko) sattui paikalle otollisella hetkellä. Puolet porukasta päätti esittää nukkuvaa, jotta pääsisivät pinteestä.


”Mutta en mä…”


”Kuules nyt, pari päivä aikaa! Osaat varmasti sen verran käyttäytyä, hmmh? Osaatko?”

snapshot_9b94ba1a_fbc82820.jpg
Juho huokaisi. Häntä vain ahdisti koko ajan. Kaikki muut käyttäytyivät kuin ennenkin, mutta hän ei osannut rauhoittua, ottaa iisisti, unohtaa kaikkea turhaa… Jotain kännissä sekoilua, jolla ei ole mitään väliä. Vai onko?

snapshot_9b94ba1a_fbc82977.jpg
”Rasse?”


”Niin mitä?” Rasmus kysyi vielä naurusta tyrskähdellen.


”Mulla on asiaa.”


”No kerrohan ihmeessä.”

snapshot_9b94ba1a_7bc84d7e.jpg
”Hei, mihin te meette?” Toinen horrostajista heräsi kumman nopeasti, kun Juho kiskoi kädestä pitäen Rasmuksen mukaansa.


”Kerro sä mulle”, Rasmus tokaisi taakseen. Uusi kiskaisu ja sähähdys: ”Älä herätä turhaan huomiota!”

snapshot_9b94ba1a_3bc84db7.jpgsnapshot_9b94ba1a_1bc84dec.jpg
”Tää sun temppus ei vai herätä sitten huomiota?” Juho ei enää vastannut, vaikka Rasmus oli selvästi haastanut hänet, ja se sai Rasmuksen varpailleen enemmän kuin mikään muu. Kiihdytti vain äkäisenä askeleitaan hänen edellään. Porraskäytävässä leijui alemman kerroksen ulko-ovesta sisään karannut hyinen viima.


”Juho, mihin me ollaan menossa…” Rasmus sai tietää ennen kuin ehti päättää lauseensa.

snapshot_9b94ba1a_dbc84f0b.jpg
”Aah, pusunurkkaus. Kaikkea täälläkin on nähty…” Rasmus ansaitsi tavallistakin kovemman mulkaisun ja ymmärsi sitten hiljentyä.

snapshot_9b94ba1a_dbc84ec3.jpg
”Sulla on varmaan jotain asiaa?” Juho aloitti vaativasti. Harvoin hän oli niin vakava tai äkäisen näköinen. Rasmusta kylmäsi. Mutta hän yritti käyttäytyä normaalisti, niin kuin koko kuluneen päivän… Mutta nyt Rasmus ei voisi vain kiemurrella vastauksen kanssa, Juho selvästi epäili häntä. Parempi siis kakaista ulos...

snapshot_9b94ba1a_3bc84f2b.jpg
”No jaa… Mä olen homo ja pidän susta. Tonko halusit kuulla?” Rasmus onnistui tokaisemaan suoraan, vaikka selkäpiitä karmi Juhon ilmeiden kirjo yhden lyhyen lauseen aikana. Epäuskoisesta entistä vihaisemmaksi.

snapshot_9b94ba1a_5bc84f8b.jpg
Lopulta Juho ärähti ja aloitti sitten: ”Sä oot vai koko ajan, siitä lähtien, kun meidät heitettiin samalle luokalle yhdeksännellä?” Hän syytti Rasmusta kuin jotain vakoojaa. Rasmus levitteli käsiään, yritti pysyä rauhallisena. ”Niin kai. Mikä tässä nyt nyppii sua noin pahasti?”

snapshot_9b94ba1a_dbc85218.jpg
”Ei mikään”, Juho tokaisi nopeasti ja jatkoi sitten hyvin lopulliseen äänensävyyn: ”Mitään tästä tai eilisestä ei tapahtunut, jatketaan normaalisti tai ei ollenkaan.” Rasmus naurahti jo iloisempana. ”Eli tuun myös yöksi aatonaattona niin kuin sovittiin?”

snapshot_9b94ba1a_fbc8526b.jpg
”Sekin vielä!” Juho tiuskaisi. ”Komee facepalm. Rakastan sitä kun teet noin”, Rasmus puolestaan kommentoi. Hänellä alkoi olla jopa hauskaa, tämä tuntui jo tavanomaiselta pieneltä kettuilulta. Hieman uusilla aseilla vain, tuntui koko ajan helpommalta.

snapshot_9b94ba1a_1bc852ce.jpg
”Mä vihaan sua”, Juho kuitenkin sähähti ja sanat tulivat sydämestä, jotain tilanteeseen kuulumatonta. Rasmus kuitenkin piti pintansa. Ei Juho hänestä noin vähällä pääse. ”Kiitos samoin, niin kuin aina ennenkin. Tule rakkaani. Viimeinen tunti alkaa, sitten päästään koulusta.”


Juhon ei auttanut muuta kuin seurata, heidän poissaoloaan ihmeteltäisiin pian. Oli todellakin vain pakko yrittää jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut… Juho oli liian ylpeä taipuakseen johonkin Rasmuksen oikkuun. Siltä hänestä tämä kaikki tuntui.


***

snapshot_fb94b37b_7ba225f7.jpgsnapshot_fb94b37b_7ba22613.jpgsnapshot_fb94b37b_5ba22691.jpg
”Kiia, haluutko sä tulla…” Eeron lause päättyi kesken, kun Kiia henkäisi kiireesti ja veti jonkun kirjan vasten itseään. Ei paljon sen ilmeisempi voisi olla.

snapshot_fb94b37b_3ba226b2.jpg
”Voisit koputtaa”, Kiia mutisi eikä saanut mitään sen enempää sanottua. Hiljaisuus venyi.

snapshot_fb94b37b_3ba22a50.jpg
”No mutta… Mitä sä luet?” Eero yritti kurkkia Kiian olan yli leikkisästi. Kiia soi taakseen vain pikaisen vilkaisun ja peitti kirjan entistä paremmin. Itse asiassa se oli vanha valokuva-albumi. Kuvia parin vuoden takaa. Ja Kiia ei halunnut Eeron alkavan udella mitään ylimääräistä nyt, kun hän oli valmiiksi niin säikky.

snapshot_fb94b37b_bba22aa1.jpg
Lopulta Eero huokaisi voitettuna. ”Okei. Mä mietin vain, että haluutko sä tulla syömään Hannan ja mun kanssa yhtä aikaa. Vai ehkä odottaa äitiä. Ei ole kyllä mitään hienoa, mun tekemää vain, mutta… ” Kiia painoi päänsä. Yhden nimen olisi voinut pyyhkiä lauseesta kokonaan pois. ”Jos mä tulisin teidän kahden kanssa niin ootte kuitenkin niin kuin mua ei olisi olemassa”, Kiia ei ehtinyt estää itseään toteamasta kuivasti.

snapshot_fb94b37b_9ba22af9.jpg
Eero ei näyttänyt rekisteröivän siskonsa tuohtunutta, jopa syyttävää äänensävyä. ”Heh, taidat olla oikeassa. Mutta sitä se on kun ihminen rakastuu, odota vain”, Eero selitti hymyillen ja kääntyi kannoillaan. ”Muista sitten jossain vaiheessa syödä.”

snapshot_fb94b37b_9ba22b0e.jpg
Kiia pystyi vihdoin hengittämään vapaasti, mutta ääni tuli värisevänä. Kiia puristi silmiään yhteen, hän ei itkisi. Mutta taas, melkein samassa lauseessa puhutaan ensin Hannasta ja sitten huolehditaan hänestä. ”Eero sä olet niin ilkeä”, Kiia kivahti itsekseen, vaikkei tarkoittanut sanojaan. Piti vain saada surun tilalle joku muu, vahvempi tunne. Viha.


Valokuva-albumi oli palannut takaisin sängyn alle piiloon. Joskus kun Kiia ei vaan saanut unta, milloin mikäkin ahdisti, hän kiskoi sen yösydännä esiin. Kansion avulla Kiia saattoi aina paeta siihen parempaan aikaan, kun he olivat olleet vain keskenään. Hän, äiti ja Eero. Kun Kiiastakin oli tuntunut ihmiseltä, näkymättömän haamun sijaan.

 

******

Päätin nyt, etten löpise turhia tähän päätteksi. Mukavasti tuli kommenttia aloitusosaan, jatkakaa myös täällä jos vain suinkiin tulee juttua ^^

Vaiti metsä on, alla jään

  • Henkilötiedot

    Odottaessasi bussia vilkkaan tien varressa ohitsesi kulkee monta maailmaa, useita tarinoita, tylsän auton kuoren sisään suljettuina. Saatat päästä osaksi toista maailmaa ihan vain kuulemalla lyhyenkin puhelun vierestä; äiti neuvoo lapselle missä ruoka on jääkaapissa, mies puhuu päivän kokouksesta. Ja niin kuin erilaisia lumihiutaleita on loputtomiin niin, ettei ole toista samanlaista, ovat tarinatkin kaikki aivan omia.
    Tässä tarinassa on viisi maailmaa, viisi erilaista tarinaa rakkaudesta. Kuusi päivää, viisi yötä jouluun.
    Sims 2:lla tehty
    -Maroo

  • Osat ja milloin ilmestyvät

    Tarinainfo

    1. 19.12. - 27.11.

    2. 20.12. - 2.12

    3. 21.12. - 8.12.

    4. 22.12. - 14.12.

    5. 23.12. - 19.12.

    6. 24.12. - 24.12

    epilogi ?


    Heh, vähän epäselvää kun osien nimetkin ovat päivämääriä XP Mutta siis jälkimmäisenä aina se, milloin osa tulee. Yritän kovasti pysyä aikataulussa :) Olen laittanut kaikki jo etukäteen ilmestymään aina hieman puolen yön jälkeen, saavat yökyöpelit luettavaa...


     


    Btw, hyvää itsenäisyyspäivää niille, jotka huomaavat täältä lukea :D Osa joulunodotuksen ohjelmaa ainakin Suomessa ^^ - 6.12.

  • Muita sivuja

    Legacyni:


    LC Jalava


    Tuo siis "päätarinani", siellä vielä lisää linkkejä ^^ Jos pyydetään, tämänkin voi linkittää ja vastalinkittää. Siitä tässä:


    Tarina: This Is My Life